Ajatuksia kommenteista

Mun oli oikein pakko tulla tekemään oma postaus siitä, että millaisia kommentteja saan tänne blogiin. Oli meinaan aika oikeastaan mielenkiintoinen kommentti tossa edellisessä postauksessa, ja sitä tossa just siskon kanssa pohdittiin, että miksi näin.

Mähän saan enimmäkseen tosi tosi tosi ihania, kannustavia ja avuliaitakin kommentteja. Hirmu mielenkiinnolla luen kaikki kommentit ja hymyilen tai naureskelen täällä itsekseni. Mun elämä on aika hektistä nykyään, ja iltaisin väsyneenä on ihana nähdä että ihmiset jaksaa tukea vaikkei tunne mua oikeassa elämässä. Tuntuu että oon saanu monta uutta tuttua tämän blogin kautta, vaikka  juuri ketään lukijoista en ole tavannut oikeasti.

Sitten välillä tulee suorastaan mielenkiintoisia kommentteja, tai kommentti-ilmiöitä oikeastaan. Monet tarttuu johonkin mulle yllättävään asiaan, esim vuosi sitten moni pähkäili lastenhuoneeseen tulevaa tapettia. Kuinka sen kuvio pelottaa lapsia ja se ei ole lastenhuoneen tapetti. Tai kun haukuin Uulan maalin joka oli väärän sävyinen, niin moni selosti valaistuksesta että kuin se vaikuttaa paljon. No, valaistus kuin valaistus, ei se sininen siltikään näytä vihreältä vaikka kuin pitäisi.

Ilkeitä kommentteja en onneksi nykyään juurikaan saa. Ylläoleviakaan en kokenut ilkeiksi, vaan mielenkiintoisiksi. Kissoista on käyty isot keskustelut, siitä että saako ne olla vapaana vai ei, niissä mentiin jo ihan henkilökohtaisuuksiin. Lisäksi mua on haukuttu kermaper***ksi, mun pojan hiuksia on haukuttu ja käsketty leikkaamaan jne. Saatikka kommentit joita saimme vuosi sitten oltuamme Hesarissa. “remontti tuo eron, lapset ei kuulu entiseen huumeluolaan” jne. Nämä kuitenkin yksittäisiä tapauksia. Onneksi niin, koska loukkaannun näistä syvästi vaikkei pitäisi.

Nyt joku ihmetteli että kirjoitan ilkeästi muista, kun kirjoitin että “kerrankin edes sisarukset eivät änkeneet mukaan ikeaan”. ja kuulemma kirjoitan useasti ilkeästi. Aloin oikeasti pohtia tuota, naureskelin asialle mutta liian herkkänä myös loukkaannuin.
Lopulta oikein siskon kanssa pohdittiin että mitä olisin voinut kirjoittaa jos olen antanut sellaisen kuvan. Olen kyllä haukkunut esim kirvesmiehemme, mutta syystä. Äiti just eilen nauroi mulle kun auton ratissa huutelen ja marmatan aina muille kuskeille. Mutta eihän ne sitä kuule. Oikeasti ne jotka tuntee mut, tietää etten oo ikinä tahallaan ilkeä kellekään, paitsi niille jotka on ensin ilkeitä mulle. Kärpäsetkin pelastan ulos ja kauppajonossa päästän ihmisiä ohi jos itsellä kauheasti tavaraa.

Joten lopputulos. Jos joku muukin on saanut kuvan että kirjoitan ihmisistä ilkeästi, niin oikeasti tuokin edellisen postauksen kommentti oli vain sisarusten välistä leikillistä pottuilua. Mun sisarukset on mulle hirveän rakkaita, mutta kun nähdään, pottuillaan ihan taukoamatta. Sitähän se sisarusrakkaus on. Kun kirjoitan tänne jotain, ajattelen vain sitä ihmistä josta kirjoitan. Kirjoitan kuin hänelle, en ajattele muita ihmisiä, ja miten ne saattaa asian kokea. En pysty ajatella, kun iskisi paniikki. Tätäkin blogia lukee jo aika moni, ja jos alan sitä enempi ajattelemaan, en pysty kirjoittamaan enää mitään. Varmaan muut bloggaajat voi samaistua tähän, en tiedä.

Mä kirjoitan täysin tunteella, kädet vaan kulkee ajatusten tahtiin. Lopulta luen tekstin läpi ja korjaan kirjoitusvirheet, mutta aika paljon annan itsestäni myös henkilökohtaisia asioita, koska en mieti liikaa. Kirjoitan vaan, enkä voi muuten ikinä lukea enää vanhoja tekstejäni, se on jotenkin noloa.:D Olen tosi ujo oikeassa elämässä, joten tämä blogi on mulle hyvä tapa kertoa mun tunteista ja ajatuksista, koska osaan asiat ilmaista paremmin kirjoittaen.
 Joten koittakaa ymmärtää. Mä vihaan epäystävällisyyttä, itsekkyyttä, ja haukun kaikki “pahikset” jotka on epäoikeudenmukaisia. Mutta rakastan mun läheisiä senkin edestä.

-Henna-

Ai joo, kuvissa mun uusin kirppisostos. Pyykkikori leluille 2 euroa. Sekä Oskun uusi lempipaikka. Mikin sohva kotiutui toistaiseksi eteiseen, ja siinä Osku tykkää kölliä.