Kissat ja yksi mieletön koira

Lupasin aiemmin tehdä ihan oman postauksen meidän rakkaista karvaisista perheenjäsenistä. Piti kyllä tehdä se jo helmikuun alussa, mutta johonkin tämä kuukausi jälleen hävisi.

Meillä oli nimittäin helmikuussa mun puodilla “Kissojen helmikuu”-kampanja. Korson Aseman puoti ja ekokauppa Oranssi Orava lahjoitimme yhdessä 3 % myymälöiden myynnistä Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kissoille. Ostimme lahjoituksella tarvikkeita Hesyyn. Lisäksi meille sai tuoda myymälään ruokaa ja kissanhiekkaa, jotka veimme Hesyyn. Koko kuukauden postasimme puodin somessa omista kissoistamme, ja jaimme asiakkaiden kissoista kuvia. Tänänä tosiaan kampanja päätyi siihen, että kävimme sielä Hesyssä vierailulla ja viemässä peräkontillinen ruokaa ja hiekkaa.

Meillä on Oranssin Oravan Erikan kanssa molemmilla kolme kissa, ja vaikka muutkin eläimet on lähellä sydäntä, olemme kuitenkin eniten kissa-ihmisiä. Siksi tämä kampanja oli kunnioituksena erityisesti kissoille.

Kampanjan myötä tulin vielä tännekin kertomaan meidän kolmesta kissasta, ja tietenkään emme saa unohtaa meidän ihanaa Unto-koiraa myöskään. <3

Meidän perheeseen kuuluu siis Osku, Minni ja Oliver. Sekä koira Unto Hermanni. Kissat ovat kaikki maatiaisia, ja Unto sekarotuinen, labbiksen ja lapinkoiran sekoitus.

Osku-rapsutuksia rakastava ihana pullero

Osku on meidän perheen vanhin eläin. Osku tuli meille 2011 kun tarvitsimme uuteen taloomme hiirikissan. Oskun haimme jo aikuisena kissana, ja vähän jo valmiiksi itkettää, kun se on ainakin 10-vuotias jo…

Osku on pullea ja leppoisa tyyppi, ja monen tuttumme suosikki-kissa. Ihanat nappisilmät, pitkät viiksikarvat ja pulleus ovat Oskun tavaramerkki. Osku on meidän kissoista ainut joka ulkoilee vapaana päivittäin, hiirikissaksihan se meille alunperin hankittiinkin. Tuon jälkeen on somessa paljon kohkattu kissojen vapaanapidosta, haukuttu jopa omistajia välinpitämättömiksi. Mikä on mielestäni jälleen erittäin kapeakatseista ajattelua. Tottakai Osku on meille tärkeä, eikä pääsisi vapaaksi jos olisi jatkuvasti vaarassa. Mutta Osku pysyy pihassamme, eikä ole ikinä jäänyt kiinni tai lähde autotielle. Se pyydystää hiiriä ja rottia, pyörii pihassa ja moikkailee iloisena asiakkaita oven edessä. Kun sitä huudetaan sisään syömään, se tulee aina, yleensä jo odottelee kuistilla. Se suorastaan kerjää rapsutuksia, myös asiakkailta. Ja niitähän tulee paljon. Kukaan ei voi vastustaa meidän kehräävää pullukkaa. Moni lapsi myös oikein odottaa tapaavansa Oskun. Oskusta onkin tullut oikein meidän puodin sisäänheittäjä!

Osku osaa kuitenkin olla myös aika jäärä välillä. Jos se haluaa yöllä ulos, se tekee kaikki temput jotta nousen ylös. Kolistelee valon johtoa mun vieressä, raapii tapettia tai ovea jne. Osku on myös herkin tekemään pissoja ja kakkoja vääriin paikkoihin… Ja kun se haluaa silityksiä, se tulee aivan naamalle kehräämään niin kovaa, että naapuriin kuuluu. Osku siis ottaa sen mitä haluaa, ja tekee miten haluaa!

Unto Hermanni-Leppoisa lunta rakastava ystävä

Unto saapui meille seuraavana, ja itseasiassa hänetkin otimme meille töihin, vahtikoiraksi. (älkää ymmärtäkö nyt heti väärin, ihan perheenjäseneksi ne on otettu myös. ) Olimme asuneet pari vuotta täällä, ja tarvitsimme koiraa vartioimaan kotia. Kun päätös koirasta tehtiin, kyselin Facebookissa olisiko jollain pentuja. Työkaverini oli ottamassa just koiraa ja kertoi että pentueessa olisi yksi vapaa koira vielä. Niin heille meni Unton lyhytkarvainen veli, ja se kaikista karvaisin pikkupallero Unto tuli meille.

Unton kanssa tosin muodostui vuosien ongelmaksi eroahdistus. Olin tuolloin kotiäiti, ja melkein aina kotona, joten Unton oli vaikea oppia olemaan yksin. Vuosia taistelimme asian kanssa, kävimme koulutuksissa ym mutta silti koira repi tavarat, seinät, ovenkarmit jne….

Nyt Unto on muutaman vuoden ollut jo suht nätisti yksin, mutta edelleen itkee aina kun lauma lähtee. Muutoin Unto on maailman leppoisin ja kiltein koira. Se tottelee hienosti, ei hauku muuta kuin vartioidessaan taloa, ottaa hyvin vastaan vieraat koirat ja uudet kissat. Se haluaa vain olla kaikkien ystävä. Se rakastaa lunta ja kesällä juosta mökin pihalla.

Minni-rohkea laatikossa asuva neiti

Minni on meidän ensimmäinen kissa joka tuli meille ihan pentuna. Päätin hankkia uuden kissan meidän esikoiselle joululahjaksi muutama vuosi sitten. Jälleen löysin kissan Facebookin kautta tutun tutulta. Minni oli saanut elää pentuaikansa todella hyvässä perheessä, ja olikin uskomattoman rohkea heti saapuessaan.

Minni on perheen ainut tyttö itseni lisäksi. Se on todella pieni ja siro, mutta rohkea ja reipas. Se viihtyy parhaiten meidän esikoisen kanssa, nukkuu hänen sylissä esikoisen pelatessa tai nukkuu ihan hänen kaulallaan tai kyljessä. Kesäisin Minni yrittää jatkuvasti karkailla, koska haluaisi seikkailemaan. Viime kesänä koitimme pitääkin häntä vapaana, mutta se ei onnistunut niinkuin Oskun kanssa. Minni ei totellut ulkona, juoksi vaan karkuun ja myös autotielle, joten siihen jäi vapaa ulkoilu. Minni ulkoilee kesäisin valjaissa ja kulkee ikkunan kautta ulkohäkkiin. Talvisin se on sisäkissa.

Minni tykkää leikkiä myös Oliverin kanssa, juosta hippaa ja kiipeillä mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Se rakastaa laatikoita, menee joka ikiseen laatikkoon heti, ja usein vetää salamana spurtteja ympäri taloa. Viuhahdus vain näkyy!

Oliver-villikissasta kesyyntynyt rescue-kissa

Oliver on meidän nuorin kissa, ensimmäinen joka haettiin kissatalosta. Päätin että viimeisin kissa on sellainen, joka haetaan juurikin kissatalosta. Oli taas niin paljon sattunut silmään juttuja kissatalojen reppanoista, että oli aika pelastaa edes yksi sellainen. Kun haimme kissaa, toivoimme jälleen pentua. Kaikki kissatalon kissanpennut oli kuitenkin todella arkoja. Työntekijää vähän epäilytti antaa meille lapsiperheeseen sellaista, koska sellainen kissa vaatii paljon aikaa eikä saisi missään nimessä karata.

Olin kuitenkin päätökseni tehnyt, että kyllä me tästäkin selvitään, kun kaikesta muustakin! Oliver oli pentu joka oli äitinsä ja sisarustensa kanssa löydetty metsästä. Se oli siis pienen ikänsä asunut luonnossa, ilman ihmiskontakteja, nälässä, ruokaa luonnosta etsien. Joten se todellakin oli todella pelokas ja arka. Se ei ollut vielä juurikaan ihmisiin tottunut, se sähisi ja oli vähän pelottavakin. Hoitaja nosti sen paksuilla hanskoilla häkkiin, ja lähdimme kotiin. Se sähisi autossa kun siihen edes katsoi, ja ilme oli todella pelokas.

Ekat päivät se piileksi mitä ihmeellisimmissä koloissa, ja sieltä seurasi meidän elämää. Öisin se liikkui varovasti, söi, joi ja käytti vessaa. Koko tuon ajan olimme sen lähellä, mutta annoimme sille täyden rauhan. Se katseli turvassa meitä, ja miten luontevasti muut kissat oli meidän kanssa. Noin viikon päästä se yhtäkkiä lähti seuraamaan Minniä, ja hyvin hiljaa ja varoen laajensi muiden kissojen perässä tutkimusaluettaan. Ihmisistä se pysyi vielä kaukana, samoin isosta Untosta.

Pikkuhiljaa heittelimme sille nameja piilopaikkaan, ja se tuli aina vain lähemmäksi. Nykyään Oliver on ihana kissa. Se on kasvanut paljon, ja joskus harvoin jopa saattaa tulla kainaloon nukkumaan. Muutoin se on melkein normaali kissa. Tykkää rapsutuksista, leikkiä Minnin kanssa, kesällä se ulkoilee valjaissa ja ulkohäkissä jne. Hiukan säikky se on edelleen välillä, jos joku tekee vaikka äkkinäisen liikkeen tai tulee kova ääni. Tämä säikkyys ei ehkä jääkään ikinä pois, onhan se tärkeimmän kasvuvaiheensa elänyt niin turvattomasti ilman ihmisiä.

Olen kuitenkin todella onnellisena seurannut sen kehitystä, ja niin iso rakkaus ja hoivaamisen tarve edelleen Oliveria kohtaan. Olen ylpeä siitä että siitä kasvoi niin hyvä kissa meillä, ja lapsetkin niin hyvin ovat sitä kohdelleet. Jos meille joskus vielä tulee uusia eläimiä, pyrin ottamaan vain rescue-eläimiä. On tosi hieno fiilis kun saa auttaa, ja näkee kissan kehityksen arasta reippaaksi.

Rescue-kissa sinullekin, tai pieni lahjoitus kissoille?

Suosittelen siis lämpimästi, jos mietit uuden lemmikin ottamista joskus. Jos sinulla riittää maltti, on tilaa sydämessä ja haluat auttaa, ota rescue-eläin. <3 (Hesylläkin oli kaksi niin ihanaa pentua, että olisin voinut vaikka heti laittaa ne taskuun ja salakuljettaa kotiin. ) MUTTA muista, että eläimen kesyttäminen voi olla oikeasti kuukausien projekti. Olen kuullut surullisia tarinoita, kuinka otetaan eläin ja luovutaan siitä kahden viikon jälkeen kun se pelkää eikä toimi heti niinkuin “pitäisi”…

Vaikka et halua tai pysty ottamaan omaa lemmikkiä, voit kuitenkin auttaa. Täältä näet miten voit lahjoittaa Hesylle. Voit lahjoittaa rahaa ruokaan, rokotukseen tms. Hesyyn tarvitaan myös usein paljon lakanoita, vilttejä ym. Kaikki tiedot osoitteineen näet hesyn sivuilta. Hesyssä on myös muitenkin eläimiä, kuin kissoja. Sielä on koirille oma osasto, ja muitakin eläimiä löytyy välillä. (Tosin koirat ovat kuulemma isoja ja haastavia.)

Toinen kissatalo löytyy Hämeenlinnasta. Kissatalo Kattilasta on haettu meidän Oliver, ja he keskittyvät juurikin kissojen pelastamiseen ja hoitoon. Myös Kattilassa tarvitaan lahjoituksia, ruokaa, kissoille uusia koteja ja vapaaehtoisia työntekijöitä.

Jos pystyt, auta. Pienikin lahjoitus on aina hyvä asia. <3

-Henna-