Kun yrittäjällä ei saa olla mielipiteitä

Mä olen koko elämäni, ja varsinkin lapsuuteni ollut tosi ujo ja hiljainen hissukka, joka on pitänyt mielipiteensä itsellään. Enkä ole oikein edes kokenut että mulla olisi mitään niin tärkeää sanottavaakaan että ketään kiinnostaisi. Pikkuhiljaa elämässäni olen kuitenkin oppinut toisenlaiseksi. Varmaan blogikin on vaikuttanut positiivisesti asiaan. Nykyään mielelläni kerron myös oman mielipiteeni, jaan tietoa vaikka ekologisuudesta tai pyrin vähän herättelemään ihmisiä. Pohjimmiltani tarkoitusperät ovat kuitenkin ihan hyvät, ja pyrin kuitenkin käyttäytymään hyvin. Ajan ja rohkaistumisen myötä olen myös muuttunut ehkä hiukan kärkkäämmäksi, tai että sanon asiat suorempaan. En rumasti, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. En kuitenkaan siedä väärinkohtelua ja ajattelemattomuutta muita kohtaan. Välillä myös suorastaan ärsyttää sekin että joiltain ihmisiltä on kadonnut maalaisjärki ja pienistä asioista tehdään naurettavan isoja ongelmia. Myös käytöstavat tuntuvat monelta kadonneen entisille vuosikymmenille, varsinkin somessa.

Yrittäjyyden myötä olen myös useasti tuskaillut sitä, että mulla ei saa yrittäjänä olla mielipiteitä, tai mun työ kärsii. Jos sanon tai kirjoitan jotain mistä joku muu ei tykkää (ja ainahan löytyy joku joka ei tykkää) niin heti vedotaan siihen että ootpa huono yrittäjä, ja törkeää kun yrittäjä kirjoittaa tai sanoo noin. Että sulle en tule ainakaan asiakkaaksi. (Yleensä nämä ihmiset ei kyllä tulisi muutenkaan. ) Aivan sama tapahtuuko sanomiset vapaa-ajalla, mun täytyy aina olla siivosti ja hiljaa.

Tästä sain kokea taas kerran karvaan kokemuksen viime viikolla. Kirjoitin avautumisen ja pyysin neuvoa eräässä Facebook-ryhmässä. Samalla kirjoitukseen vihjasin juurikin, että ärsyttää kun ihmiset ei ajattele nenäänsä pidemmälle.  Hyvin pian huomasin että tekstini ymmärrettiin niin että haukuin asiakasta, vaikkei tämä ollut tarkoitus. Mikä pahinta, joku otti aloituksestani kuvakaappauksen ja jakoi sen paikalliseen Facebook-ryhmään. Tuosta alkoi aivan jäätävä somekohu. Aloitustani ei todellakaan ollut tarkoitettu paikallisryhmään, enkä vieläkään ymmärrä mikä motivaatio aloituksen jakajalla oli edes jakamiseen. Lopulta juttu sai satoja kommentteja. Siinä haukuttiin minut, puolustettiin minua, paisutettiin juttua aivan älyttömyyksiin, ihmisillä meni täysin puurot ja vellit sekaisin ja juttu lähti aivan ihme urille. Parhaimmillaan joku suuttui minulle jonkun muun kommentista! Ihan kamala kokemus, jota en voinut mitenkään estää. Kovasti yritin aluksi pahoitella asiaa ja hiukan selventää sitä, mutta lopulta jätin kommentoimatta. Kaksi päivää ahdisti ja itketti, ja suorastaan pelotti palata takaisin töihin kohun jälkeen. Kaikki tämä vain siksi, että olisin yhden lauseen voinut muotoilla aavistuksen nätimmin. Ja vaikken olisi muotoillutkaan, niin juttu ei tosiaan ollut niin iso, että siitä olisi syytä tulla tuollainen minun ja yritykseni mollausketju. Varsinkin kun pyysin anteeksi.

Joten kyllä harmittaa, ja on välillä haastavaa kun yrittäjänä saat olla tosi tarkka mitä kirjoitat ja teet. Joskus tuntuu että kaupassakin olen silmätikkuna koska moni tietää minut blogini ja yritykseni kautta. Minusta ihmisten pitäisi kuitenkin aina erottaa työminä ja arkiminä. Tottakai työssäni olen ystävällinen ja asiakasta palveleva. Se kuuluu työhöni. Vapaalla haluaisin kuitenkin olla oma itseni. Tukka pystyssä huonolla tuulella kaupassa jos siltä tuntuu. Tai kertoa mielipiteeni julkisesti ilman jäätävää kohua. Tai jos joku tunkee pihalleni kaupan ollessa kiinni, välittämättä portilla olevista suljettu-kylteistä, niin se saa ärsyttää. Kukapa ei haluaisi edes joskus omaa rauhaa tällaisessa tilanteessa jossa oman pihansa jakaa julkiseen käyttöön. (Tästä aiheesta oli meinaan yksi somekohu myös….)

Tähän jotkut toteaisi että mitäs olet yrittäjä ja teet töitä kotitalossasi. Joo se on tottakai valinta, ja voisin valita toisinkin, mutta yrittäjyys tai vaikka julkisuus ei ole syy loukata ja haukkua toista. Ei ikinä. Jokaisen pitäisi ymmärtää että minäkin olen vain ihminen. Välillä on huonoja päiviä, koska elämä on välillä vaikeaa. Et voi ikinä tietää mitä ihmisen elämässä tapahtuu. Tottakai minäkin yritän sitten vuorostani ymmärtää, jos asiakkaalla on huono päivä. Aina, ihan aina, yritän olla näyttämättä asiakkaalle huonoa päivääni töissä. Vapaa-aika on kuitenkin eri asia. Kukaan ei jaksa aina olla aurinkoisena.

Nytkin tällä tekstillä saatoin sohaista muurahaisperää, ja ehkä tämäkin jaetaan kohta jonnekin, mutta toivon että tämä saa jonkun miettimään vaikka somekäyttäytymistään. Olen myös todella järkyttynyt siitä, että mitä iloa joku saa vaikka pienyrittäjän julkisesta haukkumisesta, varsinkin paikallisalueen keskusteluryhmässä. Eikö sen sijaan pitäisi olla iloinen että ympärillä on pienyrittäjiä ja palveluita, ja tehdä parhaansa että ne palvelut myös jää? Vaikka se palvelu ei ehkä olisikaan ihan oma juttu, niin se voi olla kiva palvelu vaikka kaverille, sukulaiselle tai naapurille. Tuskin meistäkään ainakaan haittaa on kellekään.

Ja nyt vielä yksi asia selväksi, jos joku ei vielä tiennyt. Yrittäjä EI automaattisesti ole rikas ja menestynyt. Jostain syystä tällainen käsitys monella on vieläkin, ja sitä sitten kadehditaan. Ei todellakaan kannata, voin sanoa! Minä en vieläkään pysty maksamaan itselleni edes palkkaa, mitä nyt pieniä summia sieltä täältä. Tällä hetkellä meidän perhe on hyvin pienituloinen. Ollaan ihan tavallinen perhe ongelmineen, iloineen ja suruineen.

Joten päivän opetus oli perinteinen “kohtele muita niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. ”

Niin ja jos jotain huonoa, niin myös hyvää. Kun jännityksestä jäykkänä palasin töihin tuon kohun jälkeen, asiakkaat yllätti ja olivat todella ihania. Moni sanoi että älä välitä, ja ihanaa kun olette täällä. Myös tuossa keskustelussa todella moni puolusti minua, ja osa lähetti yksityisviestejä joissa tsemppasi minua. Jotkut jopa kirjoitti että ei ollut kuullut meistä ennen, että täytyypä tulla käymään! Joten lopulta päällimmäinen ajatus oli kiitollisuus. Vaikka jotkut ihmiset elämäntyönään yrittävät myrkyttää kaiken ympärillään, niin lopulta niitä hyviksiä on enemmän. Kiitos siitä te hyvikset, ja kiitos ihanat ihanat asiakkaani! Ja te lukijat, jotka käytte täällä välillä tsemppaamassa. <3

-Henna-

Ps. Kuvassa Nestorin huone joka on nykyään pääosin pleikkahuone. Meillä on tosi kivasti toiminut tämä uusi järjestely että pojat nukkuu samassa huoneessa ja Nestorin huone on peli/leikkihuone. 6 vuoden ikäero ei haittaa yhtään, ei ainakaan nyt ennen teini-ikää.