Tonttu muutti asemalle

Mikäs se sielä keittiön seinässä näkyy? Katsotaanpas lähempää…

Kyllä, näyttää siltä että meillekin on tänä jouluna muuttanut yksi pieni tonttu! Onkohan joulupukin maassa joku remontti menossa kun tänä vuonna niin moni pieni tonttu on muuttanut ihmisten koteihin asumaan? Vai onko tämä joku tonttujen uusi trendi että on muutettu tänä vuonna omilleen. “Kyllä mä pärjään ilman pukkia ja muoria, katsokaa vaikka!”

Heh! Niin tai näin, meidän Nestori oli aikas onnessaan kun tonttu muutti meille eilen. Varsinkin kun kärryistä löytyi pari karkkia, ja tänään pieni paketti.

Näitä tonttuovia onkin tänä vuonna näkynyt paljon, se on selvästi tämän vuoden hitti. On pyöreitä menninkäisovia, itsetehtyjä ovia… Itse halusin ehdottomasti kaupunkikotiin tällaisen kaupunkioven. Tilasin omani Minilandista. Maalasin valmiiksi valkoisen oven punaiseksi, lisäsin kolkuttimen ja teippasin seinään. Kaiken kruunasi postilaatikko, kärryt ja pieni kuusi (joka ei ihme kyllä ole vielä päätynyt Minni-kissan kynsiin). Nestori vielä lisäsi tontulle Muumitalon tikkaat. 

Nestori on jo monesti käynyt kolkuttelemassa tontun ovella, mutta tonttu ei vaan avaa. Neppa itse totesi että tonttu on töissä niin ei pääse avaamaan.

Tällainen ovi siis meillä. Täällä Meillä Kotonassa on muuten näkynyt jo muutamakin tonttuovi. Täältä löytyy Meillä kotona:n ohje itsetehtyyn oveen. Giselda teki myös hiukan erilaisen ja tyylikkään oven blogissaan Coffee Table Diary.

Minulla siis valmis ovi, mutta just sellainen kuin halusinkin! Ihanaa kun talossa on vielä tuollainen pieni 3-vuotias joka osaa innostua joulun taiasta. <3

Tänään siivosin koko päivän kotia, ja napsin blogiinkin vähän joulukuvia meiltä. Niitä siis tässä tulossa lähiaikoina. Pojat sai pienet joulukuusensakin huoneisiinsa joulukuun kunniaksi. Nestorikin niin hienosti koristeli oman kuusensa. Jopa meidän Mörö 9-vuotiaskin jaksaa edelleen innostua omasta kuuseestaan, vaikkei kaikesta jouluhössötyksestä niin innostukaan kuin äitinsä.

Meillä on viikonloppuna Korson joulun avajaiset ja Lowiisan joulutalotkin olisi tänä viikonloppuna. Tosin koulujuttujakin pitäisi tehdä… No ei se mitään. Nyt kuuntelen joululauluja, juon siiderin ja nautin kun ulkona on niin kaunis lumipeite. Ei se kauaa maassa pysy, mutta edes hetken.

Ihanaa viikonloppua!

-Henna-

 

Kommentit (4)
  1. Meidän Nestori 4vee aeospin meille muuttaneen tontun oven vieressä pitkään ja tuijotuksen jälkeen totesi ettei tykkää että meillä asuu muita..MUTTA! Tänä aamuna tonttu olikin jättänyt Nestpriöle ja veljelle ovensa viereen yllätyspussin, niin muuttui mielikin uudesta asukkaasta. Poika jopa mietti, että voisikohan siellä asua ihan kaksi tonttua ihania joulu juttuja, äitikin ihan tohkeissaan

    1. …ja pahoittelut ennakoivasta tekstisyötöstä..

  2. ..ja VIELÄ.. mistä niin pieni postilaatikko on teille löytynyt? Ihanalta näyttää tontun koti

    1. hennaasemalta
      2.12.2017, 17:26

      Heh, ihana! Tonttuovi on kyllä niin söpö juttu. 🙂
      Postilaatikkokin on sieltä minilandista. 🙂 http://www.miniland.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *