Puolivuotias Unto

Meidän Unto Hermanni täytti eilen puoli vuotta. Toisaalta vasta, toisaalta jo. Pikkuisesta on kasvanut jo iso koira, joka varmaan kasvaa vieläkin. Pentuturkki alkaa vaihtumaan karheampaan ja toinen korva on noussut pystyyn.

Viime marraskuussa odotimme Järvenpäässä parkkipaikalla uutta perheenjäsentä saapuvaksi. Autosta pomppasi ulos kolme syötävän suloista pentua jotka olivat kaikki kuin eri pentueesta, niin eri näköisiä! Oli pikkuinen musta-valko-ruskea lyhytkarvainen tyttö, musta-valkoinen lyhytkarvainen suloinen poika ja tämä, porukan ainut pitkäkarvainen karvapallero Unto Hermanni.
Kotiin päästiin niin olin aivan lumoutunut, voiko mitään noin suloista ollakaan! No, arki ja totuus iski pian päin naamaa: Pissaa joka paikassa, tuhottuja esineitä, leluja, valaisimia, kenkiä. Miljoona kertaa mietin että miks hemmetissä lähdin tähän, ihan kuin mulla ei olisi muutenkin tarpeeksi ohjelmaa tässä elämässä!

Nopeasti Unto kuitenkin oppi, en olisi ikinä uskonut kuin nopeasti! Itse olin lukenut koiraoppaita pinon, naksutinkoulutus alkoi heti, kävimme koirakoulussakin. Unton opettaminen oli helppoa koska se oppi heti.

Nyt ollaan vähän laiskistuttu koulutuksessa, arki on koiran kanssa alkanut sujumaan, ei enää pissoja sisällä, Unto on kiltti ja varmaan maailman rauhallisin pentu. Kaikki joilla on itsellä koira, ihmettevät että miten voi olla noin rauhallinen. Okei, kyllähän se sekoaa aina kun tulee vieraita, tai kun olemme pihalla ja se saa juosta vapaana.

Unto osaa odottaa ruokaa omalla paikallaan, mennä maahan, antaa tassua, mennä käskystä autoon, kaikkea pientä ja tarpeellista. Yksinolotkin alkaa vihdoin sujua. Aulan ihana vanha väliovi on raavittu rikki, mutta onneksi vielä korjattavissa. Enää ei sitäkään ole tehnyt.

Millään en meinaa totttua siihen että se on aina vieressä, varsinkin mun vieressä. Miljoona kertaa olen meinannut kompastua koiraan joka hiipii ihan viereen kun laitan ruokaa. Toisaalta on ihanaa kun talossa on koira joka murahtaa jos yöllä pihalta kuuluu askelia. Joka on muutoin tosi hiljainen, mutta kun joku kävelee pihan ohi, murahtaa. En voi uskoa miten eläin voi olla niin fiksu, mullahan ei siis ole ollut koiraa ennen. Ihmettelin myös sen hiljaisuutta, luulin että kaikki koirat räksyttää ja haukkuu paljon.

Kauheasti on ollut opittavaa, varsinkin mulla, mutta nyt meillä on ihana koira. Toki silläkin omat hölmöilynsä, mutta jotkut jutut pitää vain hyväksyä. Esim se että se tykkää paimentaa lapsia ja napata ne kiinni pulkkamäessä. Miki rakastaa Untoa eikä olisi halunnut jättää sitä kun olimme lomalla. Odotan kesää jolloin voimme paljon ulkoilla ja ottaa Untoa mukaan mökille, piknikille, uimaan…

Kissatkaan eivät ole tietenkään unohtuneet, ne on aina yhtä rakkaita mutta nyt näen sen eron, miten koirat ja kissat on niin erilaisia. Kissoilla on oma elämä, koira elää meidän kanssa. Ja voi että miten se on mustis kun kissat saa rapsutuksia!! Mutta nekin alkaa olla kavereita keskenään, tai ainakin sietävät toisiaan.

-Henna-

Ps. Kiitos Rva Vadelma harjavinkistä. Ostin heti Furminatorin ja se on aivan ihme laite! Toki harjaaminen meni ihan painiksi ekalla kerralla mutta karvaa lähti ihan hirveästi! Myös kissoilta, pari harjanvetoa selästä ja harja oli täynnä karvaa!:O