Rakkautta vaan

 Facebookissa jo eilen vilautinkin mun uutta mummotuolia. Tai no, ei se kovin uusi varmaan ole mutta mulle uusi.
En tiedä miten mulla onkin ollut näin hyvä tuuri, viimeksi löysin meidän lähikierrätyskeskuksesta täydellisen valaisimen ja nyt pitkään etsimäni vanhan nojatuolin.
Hirveällä työllä, kinaamisella ja autoon ahtaamisella se on vihdoin täällä kotona! Ensin mies vihasi sitä, mä jätin sen mökötyksen kera sinne (jep, mökötin, lapsellista, tiedän.) ja aamulla ryntäsin takaisin varaamaan sen. Mä kyllä arvostan mieheni mielipidettä mutta olen jo oppinut että mies ei ikinä alkuun tajua mun sisustusideoita mutta lopulta tajuaa ne, kunhan olen ne toteuttanut.
Tänään sitten mentiin paikan päälle sitä kahdella autolla hakemaan. Toisesta se ei mahtunut luukusta sisään vaikka autossa muutoin oli tilaa ja toisesta se mahtui luukusta mutta sisätilaa oli liian vähän. Lopulta mies pää savuten kuljetti tuolin pienessä autossaan takaluukku auki ja minä ajoin hiljaa hiipien perässä toisella autolla lapset ja koira kyydissä.
Nyt se on paikallaan, mies suukotettu kiitollisena, jonka ansiosta savukin vähän laantui, ja täällä istuu onnellinen vaimo ihailemassa vanhaa tuoliaan.
Tuoli ei muuten jää tuohon, mulla on mielessä huonekalujen siirtoa paikasta a, paikkaan b, b:stä paikkaan c jne jne. Tästäkin mies varmasti riemastuu, mutta se ei onneksi ole tämän päivän murhe!

Ennen tätä kaikkea tuolihässäkkää on tapahtunut muutakin.
Ensinnäkin tärkein, Eppu on taas mun ystävä. Se taisi loukkaantua kun päästin taloon ja kainalooni uuden, jo edesmenneen kissavanhuksen, Johnin. Eppu ei ollut mun ystävä silloin yhtään, vaikka ennen se oli ihan mun kissa. Nyt herra on palannut mun kainaloon. Mä olen niin iloinen tästä että suosiolla istuin tänään puoli tuntia jalat puuduksissa pikkuisen liimautuessa kylkeen.

Eilen meillä oli raparperipäivä. Käytin pihan raparperit, niistä tuli piirakkaa ja mehua. Piirakassa on myös itse poimittuja mansikoita. Lapsille oli elämys päästä keräämään mansikkamaalle mansikoita, itsekin olen kerännyt viimeksi lapsena mökkimatkalla niitä. Mies yritti sanoa että “tuosta saisi kyllä ostaa valmiiksi kerättynäkin niitä…” mutta ääni jäi kakkoseksi mun ja varsinkin lasten huutaessa että ei kun pellolle!

Viikonloppuna tanssimme myös häitä. Samin veli meni vihdoin naimisiin 11 vuoden “seurustelun” jälkeen. Mikään ei sinänsä muuttunut, lapset ja talo on jo, mutta olihan se kaunis ja mukava päivä. Kaikilla oli kivaa ja rentoa!

Siitä pääsenkin päivän viimeiseen aiheeseen,

Kiitos Sami näistä vuosista, jatkukoon ne yhtä ihanana jatkossakin!
Tänään siis vietämme kolmatta hääpäiväämme.

-Henna-

Ps. Tämä postaus on myös omistettu äidille ja mummille jotka tulee kohta “lankojen läpi” ellen pian tee postausta!;)