Poikien maailma

Siivouspäivän kunniaksi kuvailin taas Mikin huoneessa, vaikkei sielä mikään olekaan muuttunut sitten viime kerran.
Me aina Mikin kanssa väännetään tietyistä asioista että mikä sielä pitäisi olla toisin. Mä yritän sanoa että tarviiko noita pehmoleluja olla noin paljon, kun on niin hankala pedata sänky. Tarvii. Miki yrittää ujuttaa seinille rumia jalkkis/Aku Ankka tms julisteita. Ei käy. Ainoastaan väliovi on luvallinen paikka teipata kuvia.

Ollaan myös jonkun aikaa väännetty siitä että tuleeko Mikin huoneeseen tietokone. Mikillä on jo tv ja kaikenmaailman pelikonsoleita mutta ne ei muka riitä. Lopulta ollaan tultu siihen tulokseen että mies sai rakentaa pojalle tietokoneen joka toimii sekä tv:nä että tietokoneena. Silloin tuo tv tasoineen lähtee huoneesta kokonaan tässä jossain vaiheessa. Täytyy katsella sitten että miten tuo työpöytänurkkaus järjestellään. Ihan kiva kun tuo on ollut vähän hankala ja ahdas eikä Miki juurikaan katso telkkaria. Lisäksi joku parempi työtuoli on tarpeen viimeistään kun koulu alkaa. Tosin poika pelaa aina seisten ja hyppien, ja tuskin tekee läksyjään tuossa pöydän ääressä mutta katsotaan.

Välillä on niin raskasta elää poikien kanssa. Joka ikinen roska jätetään just siihen mihin ne jää, vanhoja likaisia astioita saa kuskailla huoneesta jatkuvasti, vaatteet roikkuu missä sattuu. Mistähän mä saisin tänne itselleni naispuolisen asuinkumppanin tueksi miesvaltaa vastaan? Pitäiskö hankkia aupair? Sen olen ainakin todennut että turha kyllä tehdä lapsia enempää tytön toivossa, poikia meidän suvussa osataan vaan tehdä.

Toisaalta eilen kun poika veti innoissaan kevään ekan kerran lenkkarit jalkaan (Oikeesti äiti, saanko mä laittaa LENKKARIT?) ja juoksi pihalle kivoissa värikkäissä vaatteissa iloisesti hypellen, niin tuli jotenkin kiva fiilis. On ne pojatkin kivoja oikeasti. Tänään Miki oli pelaamassa sählyä sählykerhossa ja sen jälkeen ne pelasi vielä isänsä kanssa jalkapalloa pihalla. Meidän rauhallista ja varovaista poikaa on vihdoin puraissut urheilukärpänen oikein kunnolla.
 Toisaalta eilen Miki teki pikkuveljelleen olohuoneeseen majan jossa pojat hihitteli ja ihmettelivät vilkkuvaa valoa. Nyt on taas vuorossa Minecraft-pelaamista iskän kanssa. Peli jota mä inhoan, mutta poika rakastaa. Peli josta Miki on imenyt ihan hullunlailla englanninkielisiä sanoja. Niitä se heittelee mulle. Yhtäkkiä vastaa mulle englanniksi lyhyillä lauseilla.

Jos vaikka komennan koiraa, Miki heittää “It´s a dog”. Telkkarissa tulee Blue village-mainos. “Äiti toi on sininen kylä”. Whaaat….? Lapset on kyllä uskomattomia!
Poikien kanssa myös pieruhuumori lentää, ja Miki on kyllä oikeasti aika vitsiniekka. Ihan ihme juttuja välillä. Pikkuveli nauraa aina aivan hulluna isolle veljelle, enkä mä osaa aina pitää pokkaa kaikille kakkajutuille. Paremminkin veljien keskellä eläneenä viljelen niitä lisää. Toisaalta Miki harrastaa myös ns. äänetöntä huumoria. Sellaista että hän tallustaa yhtäkkiä paikalle ihan pokkana järjettömän isot karvatassu-töppöset jalassa. Tai tänään aamulla mietin että enpä olisi uskonut ennen lapsia että vielä joku päivä sanon tosissani “älä laita niitä likaisia kalsareita päähäsi”. Ihan normaaliahan se on kulkea kalsarit päässä, varmasti kaikkien poikien äidit tietää tämän. Tai nakuilu. Ihan parasta!
Vaikka äiti on välillä ihan tyhmä, ei pelaa “minee” ja aina vaan komentaa, niin silti sille pitää aina kertoa kaikki jutut ekana. Äidin sana on myös laki vaikka sen noudattaminen on välillä todella vaikeaa. Iskä kun komentaa, asia pitää varmistaa myös äidiltä.

Kohta kuulemma “minen” jälkeen syödään shipsejä ja katellaan joku lasten elokuva. Pitkästä aikaa. Tässä välissä kun oli pitkään “Mä en katso mitään typeriä lasten elokuvia”-vaihe. MISTÄ näitä vaiheita oikein tulee??

Hyvää lauantai-iltaa siis kaikille!

-Henna-

Ps. Olisi ollut niin ihana saada pojasta kuvia tähän, mutta ei, “Mä en halua kuviin”-vaihe on myös ollut aika pitkään. Sitä ennen kun piti tunkea joka ikiseen kuvaan.