Onneksi voin aloittaa otsikolla elämää yllättää eikä kuolema. Kävin reilu viikko sitten lyhyellä viikon reissulla Thaimaan Krabilla kaverini kanssa. Paluulennon jälkeisellä viikolla tunsin pientä jumitilaa pohkeessa, mutta pistin sen vähän rankemman pilatestreenin piikkiin. Muutamina päivinä olo oli myös normaalimpaa väsyneempi, mutta sekin meni jetlagin piikkiin. Koska pohjejumi ei alkanut helpottaa levolla, venyttelyllä, hieronnalla, liikunnalla, niin ”pienen painostuksen” tuloksena hakeuduin lääkäriin. Olen itse Terveystalossa töissä ja kävin siellä labroissa sekä pohkeeni ultrattiin. Ultrasta ei löytynyt mitään erikoista, mutta labroissa oli pientä häikkää. Olin juuri keittiösuunnittelijan kanssa palaverissa, kun sain lääkäriltä soiton, että pitää palata takaisin vastaanotolle. Koska tilanne oli hieman epäselvä, niin sitten lääkäri lähetti minut varmuuden vuoksi sairaalaan sisätautien päivystyspolille.

Sitten alkoikin hoitorumba. Haastattelut pariin kertaan, EKG, lisää labroja, röntgenkuva ja lopulta varjoainetta suoneen ja TT-kuviin. Löydös: molemman puoleinen keuhkoembolia. Didn´t see this coming! Sitten totaalinen liikuntakielto. Siis niin totaalinen, että sängystä ei saa nousta edes vessaan! Mut siirrettiin osastolle ja hoitaja mittaili taas verenpaineet. Alapaine 105! No ei ihme, kauhea stressi pukkasi päälle. Mies työmatkalla Puolassa, kaksi koiraa yksin kotona ja kello on jo lähempänä kuutta! Puhelimesta akku vähissä. Sukulaiset ja kaverit tilanteesta huolissaan ja kaipaavat tilannetiedotusta. Onneksi naapuriapu auttoi ja muut Klaukkalan kaverit. Koirat sai ulkoilutuksen, ruoan ja yökyläpaikan. Minä tavaroita kotoa sairaalalle.

Mutta kylläpä tämä tästä. Nyt hyvässä hoidossa ja saatan päästä kotiin jo tänään. Sairaalamaailma ei juuri tarjoa innostavia sisustusvinkkejä 😀 Lisäksi yön aikana mietin pitkän tovin vakuutuksia. Tämä reissu nyt menee matkavakuutuksen piikkiin ja jos heikommin olisi käynyt, niin henkivakuutuskin mulla on. Pitänee nyt tarkastella noita vakuutuksia kotiutumisen jälkeen ihan urakalla. Viimeinen ajatus ennen uneen vaipumista oli: jos mä nyt olisin tähän kuollut, niin olisi kyllä vietävästi harmittanut, kun en olisi koskaan päässyt näkemään suunnittelemaani taloa livenä. Niin tärkeä tämä uusi talo minulle näköjään on.