Kids

Mä olen nyt kauheasti pyöritellyt päässäni että mihin suuntaan lähtisin blogini kanssa.
Siis blogi pysyy edelleen samana, mutta aihepiiri voisi olla laajempi, edes vähän. Haluan ehdottomasti kuunnella teidän lukijoiden toiveita. Mä saan ehkä eniten kehuja siitä että blogissa on kauniita kuvia, ja varsinkin siitä että blogi on elämänmakuinen, niin iloineen kuin suruineen. Sitä se on jatkossakin, se on varma!

Blogini on pääosin ollut sisustus-ja remppablogi, ja toki myös lifestyle-blogi. Tarinaa meidän elämästä.
Blogissa kuitenkin näkyy vain pieni osa meistä. Täällä kerrotaan jonkinverran myös pienestä Miki-pojasta, mutta onhan täällä muitakin! Meidän koti ei täyty vain 5-vuotiaan pojan tavaroista, vaan täältä löytyy välillä pienen taaperon palikoita ja vilkkuvia leluja. Tai pinkkiä, glitteriä, poneja, barbeja, keijunsiipiä ja prinsessamekkoja.

Olenkin ajatellut vähän laajentaa blogini aihepiiriä myös lapsiin. Lasten vaatteisiin, voisin kertoa enemmän Mikin värikkäästä tyylistä. Voisin myös kertoa tyttöjen vaatteista, on meillä tyttöjä tällä hetkellä tai ei. Mä rakastan tyttöjen vaatteita! Muutenkin lasten maailmasta voisin kertoa, mitä me lasten kanssa puuhataan päivät pitkät. Katsotaan nyt mitä keksin. Pari juttua mulla ainakin on jo mielessä.

Sitten jälleen tässä kohtaa olisi hyvä hetki esittää niitä toiveita. Miltä kuulostaa se että kerron enemmän lasten jutuista? Mitä muuta haluaisit täältä lukea? Auta mua ja ehdota!

Loppuun vielä, otin postausten lopusta sen “raksi ruutuun”-vaihtoehdon pois, sen jossa sai klikata tykkään, mielenkiintoinen tms. Se oli aika vähäisessä käytössä teillä lukijoilla. Sen sijaan sain blogiin facebookin tykkää-napin, joka tuntuu heti olevan ahkerammassa käytössä. Hyvä niin, ihanaa kun tykkäätte!!:)

-Henna-

Kommentit (16)
  1. Lastenvaatejutut ym kiinnostaa kyllä!

    1. hennaasemalta
      15.12.2013, 22:45

      Hienoa!:)

  2. Arjen haastavuudesta, tilanteista, kun uusi lapsi tulee/lähtee, mitä silloin puuhastelette, mitkä asiat silloin mietityttää, miten Miki suhtautuu yms.
    Nämä minua kiinnostaisi 🙂
    Ymmärrän tietenkin, että vaitiolovelvollisuus sitoo sinuakin.
    Mukavaa sunnuntaita sinne teille.

    1. hennaasemalta
      15.12.2013, 22:48

      Mä rehellisesti en tykkää yhtään kirjoittaa mitään työhöni liittyvää koska siinä joutuu niin tarkkaan miettimään jokaista sanaansa. Lisäksi niihin niin herkästi hyökätään negatiivisilla kommenteilla…
      Ehkä kuitenkin voisin jollain tavoin vastata noihin kysymyksiisi, katsotaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *