Viikonlopputarhuri
Viikonlopputarhuri

Avainsana: kasvimaa

Lokaa ja kuita eli syksyn viimeiset päivät mökkipuutarhassa

Huh, meinasi tulla ihan hoppu, mutta sain sittenkin tehtyä viimeiset syystyöt mökillä ajoissa! Nyt on mökin vedet ja sähköt poikkaistu, saunapata ja kasvihuoneen vesitankki tyhjätty vedestä, automaattinen kastelujärjestelmä purettu ja otettu talteen lämpimään, talvivalkosipulit istutettu,…

  • 0

Kasvimaalla käynti on aina pieni seikkailu

Kasvimaalla kuljeskellessani henkäilen tuon tuosta hämmästyksestä. Tuntuu eriskummalliselta, että tuolla alle kahden aarin kokoisella alueella tapahtuu koko ajan niin  paljon, että en mitenkään pysy siitä kaikesta perillä. En siitäkään huolimatta, että mökillä ollessani käyn kasvimaalla…

  • 0

Mökkipuutarhan loppukesän puutarhamuistot, top 5

Hei pitkästä aikaa! Blogissani on ollut viime aikoina hyvin hiljaista, vaikka Instagramin puolelle olenkin tässä välillä päivitellyt myös mökkipuutarhan kuulumisia. Tämä loppukesä on ollut minulle melko raskasta muutosten aikaa, sillä erosin ja muutin koirien kanssa…

  • 1

Oman maan yrtit ovat muita aromikkaampia

Tällä viikolla on vietetty kansallista yrttiviikkoa, jonka tarkoituksena on herätellä käyttämään tuoreita yrttejä enemmän ruoanlaitossa. Sinänsä ajankohta on vähän hassu, koska tähän aikaan vuodesta tuoreet yrtit on haettava kaupasta. Oman maan yrtit ovat parhaimmillaan vasta…

  • 0

Herkkulajike: Näillä perusteilla valitsen vihanneksia

Kauppojen siemenhyllyt vetävät tähän aikaan keväästä puoleensa meidät kaikki vähänkin viherhöperyyteen taipuvaiset. Ainakin minulta houkuttelevien siemenpussien ohi kulkeminen vaatii vielä enemmän itsekuria kuin karkkikäytävän läpi pyyhältäminen pysähtymättä. Joskus aikaisemmin olen haksahtanut valikoimaan siemeniä vain kauniiden…

  • 2

Terveisiä Etelä-Afrikasta, osa 2

Tässä osassa Etelä-Afrikan matkakertomustani kuljen noin 50 kilometrin päässä Kapkaupungista sijaitsevassa Stellenboschissa. Tällä nykyään kuuluisalla viininviljelyalueella on pitkä historia. Hedelmällisestä ja rehevästä Eerste-joen laaksosta on löydetty jälkiä ikiaikaisesta asutuksesta. Paikallisen khoi-kansan karja laidunsi seudulla, kunnes eurooppalaiset kolonialistit ajoivat…

  • 3

Kasvimaa valmistautuu talveen

Syksyn viikonloput ovat olleet niin kiireisiä, että ehdimme viime lauantainakin vain piipahtaa mökillä. Ohjelmassa oli pistää mökki talviteloille niin, että tällä viikolla luvassa olevat pakkaset ja lumituiskut eivät haittaa. Mies keräsi puutarhan puolella varastoon kaikki pihakalusteet…

  • 0

Papujuhlien aika!

Pakastin tänään ensimmäisen ämpärillisen papuja. Papupenkkejä silmäillessäni totesin, että luvassa on vielä ainakin jokunen ämpärillinen lisää, jos vain säät sallivat. Esimerkiksi ’Purple Queen’ -pensaspavun lähes mustanvioleteista paloista vasta ensimmäiset olivat kypsyneet. Salkopavutkin saavat vielä kasvaa…

  • 2

Valkosipulin sadonkorjuuta kreivin aikaan

Miten tässä aina käy näin? Viime vuonna nostimme valkosipulit niin myöhässä, että monien sipuleiden kynnet olivat jo alkaneet irtautua. Se on monella tavalla huono homma. Ensinnäkin tällaisia valkosipuleita on hankala saada kokonaisina ylös mullasta. Toiseksi…

  • 0

Helleterveiset kasvimaalta!

Lupailin kasvimaan kuulumisia Instagramin puolella jo eilisillaksi, mutta en saanutkaan tietoteknisistä syistä tätä päivitystä valmiiksi kuin vasta tänään. Pahoitteluni! Täällä itärajalla eivät oikein yhteydet tahdo pelata! Mutta siis, ensin hyvät uutiset. Kolmen viikon hoitotauosta, rankkasateista…

  • 1