Viikonlopputarhuri
Viikonlopputarhuri

Kuukausi: maaliskuu 2018

Sininen hetki eli helmililjat sisustuksessa

Kun näin ensimmäiset helmililjat kaupassa, en vain voinut vastustaa kiusausta. Talvi on parhaimmillaan, mutta minä höpsö kuikuilen jo kevättä. Tein kauppareissulta mukaan tarttuneesta purkillisesta heleänsinisiä sipulikukkia pienen mutta yksinkertaisen piristyksen keittiön pyödälle. Nyt sain käyttöön…

  • 0

Siemeninventaario suoritettu!

Tänä sunnuntaina ohjelmassa oli siemeninventaario. Otin siis esille koko siemenvarastoni ja levittelin ja lajittelin sen sisällön olohuoneen pöydälle. Säilytän siemeniäni pahvilaatikossa ja erikokoisissa peltilaatikoissa. Alkukesän kylvöjen jälkeen puutarhassa riittää niin paljon muuta puuhaa, että siemenpussit…

  • 2