Blogit
Valkoinen Harmaja

Sisustusuutiset – elokuu

Täällä on nautittu upeista syyspäivistä. Olemme rakentaneet aitaa ja siinä riittää edelleen paljon hommaa. Urakka jatkuu taas tänään, mutta ennen kuin tartun maalisutiin päätin tulla summaamaan elokuun sisustusuutiset. Syksy on sisustajan kannalta aktiivista aikaa, joten mielenkiintoisia uutisia riittää.

SaanajaOlli10_rajattu

Kuva: Saana ja Olli

Kauniista tekstiileistään tunnettu kotimainen brändi Saana ja Olli lanseeraa uuden malliston. Onnenmaa-niminen mallisto jatkaa kaksikon perinnettä näyttävien ja selkeiden kuosien sekä hamppukankaan käytössä. Uutuuskuosi syntyi sivellinmaalauksen ja vapaan tunnelmoinnin inspiroimana. Malliston tuotteisiin kuuluvat mm. keittiötekstiilit ja sisustustyynyt – uutena tuotteena mallistossa nähdään 100% hamppukankaasta valmistettu aamutakki. Kaikki tuotteet valmistetaan sataprosenttisesta eurooppalaisesta hampusta ja ne painetaan ja ommellaan Suomessa. Sarjan tuotteet tulevat myyntiin syyskuun aikana.

pentik_valaisimet

5MET1268KA1_4

Kuvat: Pentik

Kotimainen Pentik laajentaa valaisinvalikoimaansa ja on julkaissut moderniin sisustukseen sopivat uudet Alvar-, Aura- ja Taiga-kattovalaisimet. Valaisinvalikoima on täydentynyt myös pöytä- ja jalkavalaisimilla.

Kuva: IKEA

Yksi elokuun isoimmista sisustusuutisista taisi olla uuden IKEA-kuvaston lanseeraus. Kuvaston keskiössä on olohuone, jonka IKEA on nimennyt uudestaan elohuoneeksi. IKEA osallistuu tänä syksynä ensimmäistä kertaa Habitare-messuille omalla 200 m2 kokoisella elohuone-osastollaan.

”Haluamme herätellä suomalaisia tekemään olohuoneessa tilaa elämälle – jokaisen omille toiveille ja tarpeille. Suomalainen olohuone on pitkään ollut melko muuttumaton. Uusi IKEA-kuvasto näyttää, miten muuntautuvat huonekalut ja niiden uusi asettelu parantavat arkea ja viihtymistä kotona sekä olohuoneessa. Meidän mielestämme olohuone voisi olla elohuone, täynnä omannäköistä elämää”, toteaa Kirsi Gotthardt, IKEA Suomen viestintäjohtaja.

Uusi IKEA-kuvasto tuo kotiin entistä syvempiä värisävyjä. Samalla sisustuksen yksilöllisyys ja oman tyylin korostaminen nousevat yhä vahvemmin esille. Kuvastossa esitellään myöe erikoismallistot EFTERTANKE (johon kuuluu käsintehtyä paperia sekä kattaustekstiilejä ja -keramiikkaa), YPPERLIG (yhteistyössä HAY:n kanssa) sekä DELAKTIG (yhteistyössä Tom Dixonin kanssa). Pääset selaamaan uutta kuvastoa tästä.

Tammi Design Parquet K2 Kolmio-Interiör-CMYK

Kuva: Timberwise

Tunnettu suomalainen muotoilija Harri Koskinen on suunnitellut Timberwiselle Design Parquet K2 -konseptin, johon kuuluvat parkettilattiamallit nimeltään Viisto ja Kolmio. Viistoa ja Kolmiota saa oman maun mukaan Timberwisen valikoiman materiaaleista. Valmiiden konseptien lisäksi lattian ladonnassa on mahdollista leikitellä – parkettipalat muuntautuvat monenlaiseksi. Design Parquet K2 -konsepti esitellään tarkemmin Habitare-messuilla.

Fiilis_aarikka_apsis

Kuva: Aarikka

Aarikan tuotteissa hehkuu tänä syksynä lammensininen sävy. Sininen tehosteväri on tuotu Aarikan kattaustuotteisiin: salaatinottimiin, lautasrenkaisiin, pannunalusiin, kakkulapioon sekä Helmi-köynnöskoristeeseen. Aarikka on myös mukana Habitaressa KOTI2017-osastolla. Osasto jakautuu teema-alueisiin, joita ovat Metsä, Meri, Hanki, Niitty, Kaamos ja Tori. Jokainen alue on saanut inspiraationsa Suomen luonnosta. Aarikka on mukana Niitty teema-alueella.

83507d4a9e1b69a8_org

Kuvat: Arabia

Arabia fiilistelee joulua yhdessäolon teemalla. Joulun fiiliskuvissa esiintyvät vahvasti Uunikokki-sarjan tuotteet. Uunikokki on eräs Arabian suosituimmista tuotesarjoista. Sarjaan kuuluu ennestään kuusi erikokoista vuokaa ja elokuussa 2017 sarja laajenee seitsenosaiseksi, kun markkinoille tuodaan monikäyttöinen vuoka uudessa kahden ja puolen litran koossa.

syksy3

Kuva: Lennol

Lennolin syksymallisto on pehmeä ja tummanpuhuva. Värit ovat ajankohtaisia, maanläheisiä sinisen ja harmaan sävyjä. Lennol viettää yhdessä Suomen 100-vuotisjuhlan kanssa 50-vuotisjuhlavuottaan. Lenni ja Anneli Pystykosken vuonna 1967 perustama yritys on nyt toisen ja osoittain kolmannen sukupolven luotsaama.

Lyhyesti:

  • Kotimainen Anno Collection tekee paluun. Lue tarkemmin täältä
  • Kodin 1 avaa myymälän Espooseen Kauppakeskus Merituuleen perjantaina 8.9.2017
  • Kynttilätuotteistaan tunnettu Havi’s on julkaissut uuden kuvaston, selaa tästä
  • Tanskalainen Menu on julkaissut AW 2017-2018 malliston. Heidän kuvastoaan pääset selaamaan tästä
  • Suosittele suomalaista kampanja on käynnissä 28.8.–10.9.2017 ja sen avulla halutaan lisätä suomalaisten tuotteiden ja palveluiden tunnettuutta ja vetovoimaisuutta. Lue lisää täältä.
  • Fiskarsin ja Designmuseon yhdessä tuottama Meidän sakset -näyttely järjestetään Designmuseossa 8.9–29.10.2017

Kommentit (3)

  1. Enni

    Hei! Ei liity tähän postaukseen, mutta olen monesti ihastellut keittiönne symmetrisyyttä kaapeissa ja laatikostoissa. Onko nuo 60 vai 70 cm leveydeltään? Alalaatikostot ja yläpaapit siis. Kiitos vastauksesta:) ja ihana koti teillä muutenkin. <3

    • suvi m

      Kiitos kivasta kommentista Enni! 🙂 Meillä on 60 leveät keittiön kaapit.

  2. Enni

    Hei! Ei liity tähän postaukseen, mutta olen monesti ihastellut keittiönne symmetrisyyttä kaapeissa ja laatikostoissa. Onko nuo 60 cm vai 70 cm leveydeltään? Alalaatikostot ja yläpaapit siis. Kiitos vastauksesta:) ja ihana koti teillä muutenkin. <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *