Blogit
Valkoinen Harmaja

Ripaus joulua

Minä aloitin joulufiilistelyt jo hyvissä ajoin ennen joulua. Minusta aika ennen aattoa on melkeinpä sitä parasta aikaa – ilmassa on kutkuttavaa odotusta ja on kiva laitella kotiin jouluista fiilistä. Silloin käy helposti niin, että jouluinen ilme alkaa kyllästyttää jo aika pian joulun jälkeen ja tekee mieli karsia. Joulun pääelementtiä, eli joulukuusta, en vielä halunnut laittaa pois, mutta karsin siitä koristeet. Minusta joulukuusi pelkkien valojen ja latvatähden kanssa on kaunis. Myös joulunpunaiset koristetyynyt saivat nyt väistyä.

kuusi_valot

oh_joulunjalk

pehmis_relaa

joulutahtijakuusi

joulutahti

joulukuusi_ilmankoristeita

sohvankulma

pehmis

poydalla

nojatuoli

mh_kuusi

Totuushan on se, että vielä pari päivää aaton jälkeen kaikki joululahjat ja kääreet lojuivat pitkin olohuoneen lattiaa. Ei siis ihmekään, että teki mieli siivota ja karsia. Joulutunnelmat jatkuvat kyllä vielä lastenhuoneissa, jossa leikit saavat olla levitettyinä ja joulukoristeet koristaa hyllyjä ja tasoja. Iskä ja poika rakensivat suuren autoradan, joka ulottuu pojan huoneesta olohuoneen kulmalle saakka. Tämä olohuone-ruokailutila on sitten enemmän minun valtakuntaani.

Translation: Still a hint of Christmas in our home, although I put most of the Christmas ornaments away.

Kommentit (19)

  1. Anna / santsikuppi

    Minäkin tein saman homman, eli palasin tilanteeseen, joka vallitsi joulukuun alussa;) Keräilin kuusesta koristeet ja muutenkin nappailin koristeita pois sieltä täältä. Alkoi ahdistaa se lasten lahja- ja tavaramäärä olohuone/keittiössä;) Uusi vuosi on kiva ottaa vastaan siistimmässä kodissa. Onnellista uutta vuotta!

    • suvi m

      Juuri noin minäkin ajattelin. 🙂 Hyvää uutta vuotta sinnekin!

  2. Tuuli

    Hei Suvi! Mikä tuo ekassa kuvassa näkyvä valospottisysteemi on? Kivan näköinen. T. Ikuinen lampunmetsästelijä.

    • suvi m

      Ne on Marsetin Atlas-spotit. Aikoinaan Sisustuksen Koodista hankittu ekaan taloon. Kivoja spotteja on vaikea löytää ja näihin tykästyin. 🙂

  3. Kiki

    Minulle kävi kiuri

    • Kiki

      Voi tsiisus, mikä typo ja sitten puhelin vielä sekosi ja julkaisi kommentin. 😀 Siis minulle kävi juuri samoin ja otin jo useita joulun elementtejä pois. Kuusi joutuu nyt kuitenkin pitämään vielä koristeensa, sillä meidän nelivuotias rakastaa niitä.

    • suvi m

      Heh, eipä tuo mitään. 😀 Meillä kuusi varisee nyt siihen malliin, että se pitää laittaa pois jo lähipäivinä. Mutta alkaahan nämä pyhätkin olla ohi jo…

  4. Tiia / Black + White = Grey

    Minulla tuli kyllästyminen jo jouluaattona, mutta maltoin mieleni ja pistin joulun pakettiin ’vasta’ joulupäivänä :D. Fiilistely ja kutkuttavan odottava tunnelma ennen joulua on itselleni mieluisampi :).

    • suvi m

      Kyllästyminen tulee tosiaan nopeammin, kun aloittaa fiilistelyn jo joulukuun alussa. Minusta tuntuu, että koko joulukuu meni niin joulufiiliksissä, että välipäivinä alkoi jo tuntua että nyt riittää. 🙂

Kommentoi »

Vastaa käyttäjälle suvi m Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *