Blogit
Valkoinen Harmaja

Rentouttavia hetkiä

Olen viettänyt ihanan rentouttavia vapaapäiviä. Parisen kuukautta (ellei enemmänkin) taisi kulua niin, että joka viikonloppu oli jotakin puuhaa (blogitöitä, kirjoittamista tai menoja) ja nyt onkin tuntunut vähän oudolta, kun ei ole ollut mitään erityistä tekemistä. Tai no, ainahan riittäisi siivoamista ja järjestämistä, mutta minä olen nyt keskittynyt joutenoloon.

tarjoiluvaunu

magnolia2

Olen istuskellut kotona ja katsellut ympärilleni. Mietiskellyt sisustusjuttuja ja kodin pieniä muutoksia. Lastenhuoneisiin pitäisi tilata lisää kaapistoa Ikeasta ja pojan huonetta pitäisi maalata. Myös saunatuvan takaseinän uudistus on ollut suunnitteilla jo pitkään. Jotain sekalaisia ajatuksia höpisin Snapchattiinikin (valk.harmaja) liittyen suosittuihin sisustustavaroihin. Vaikka jostain tuotteesta tuleekin ”blogihitti”, tärkeintä on se miten tuotteen yhdistää omaan sisustukseen ja luo näin siitä oman näköisen version.

Lopulta muistelin sitä kuinka aikoinaan vain haaveilimme omasta Harmajasta ja nyt asumme täällä. Vaikka välillä haaveissa on uuden talon rakentaminen vielä jonain päivänä, on tämä koti todella rakas meille ja tätä on aivan ihana sisustella. Sisustustrendejä on mielenkiintoista seurata ja soveltaa omaan kotiin, mutta oma tyyli pitää silti säilyttää.

asetelma

magnolia_lahi

Olohuoneen sivupöytää koristaa pieni magnolian oksa. Näitä(kin) on nyt vilissyt monessa blogissa, mutta edelleen jaksan tätä herkkää kukkaa ihastella. Nautitaan tästä nyt kun sen aika on. Tarjoiluvaunun viereen lattialle on jäänyt muutama taulu, joita harkitsin ruokailutilan tauluasetelmaan. Minusta rennosti lattialle asetetut taulut näyttävät kivoilta. Saavat siis jäädä tuohon ainakin joksikin aikaa.

Mutta nyt menemme lämmittämään lauantaisaunaa! Rentouttavaa lauantai-iltaa sinnekin!

Translation: My lovely little magnolia branch. Magnolia seems to be the number one flower at the moment among bloggers. Maybe this will be my last branch this year, because soon the magnolia season is over. We have to enjoy this as long as it lasts…

Kommentit (4)

  1. Mirella

    Ihania ja ansaittuja rentouttavia hetkiä, joutenoloa ja vapaapäiviä. <3
    Hyviä sisustuspohdintoja snäpissä blogien hittituotteista ja siitä miten jokaisen pitäisi säilyttää se oma persoona sisustamisessa.
    Postauskuvissa ihanan rennosti olet jättänyt muutamat taulut lattian rajaan. =)

    • suvi m

      Kiva kuulla! 🙂

  2. Karin // Tunne tilat

    Äh, nyt harmittaa, kun en käytä Snappia. Mutta joo, itse olen miettinyt näitä ”blogihittejä” ja niiden käyttämistä, ja omassa päässäni tullut siihen tulokseen, ettei itseäni ainakaan häiritse se, että koti vilisisi tuttuja, nähtyjä juttuja vaan enemminkin se, jos niiden ohella on karsittu kaikki muu pois. Ettei ole mitään viitteitä asukkaiden persoonista, mielenkiinnon kohteista, harrastuksista, eletystä elämästä…Ilman niitä ja pelkillä ”merkkituotteilla” koti näyttää helposti enemmän Vepsäläisen showroomilta kuin asutulta kodilta.

    • suvi m

      Voi, sun pitää kans tulla Snäppiin! 🙂
      Ja olet ihan oikeassa, juuri se ettei ole mitään viitteitä asukkaiden persoonasta on ehkä se juttu, joka eniten minuakin häiritsee. Pääasia tietysti, että asukkaat itse viihtyvät.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *