Blogit
Valkoinen Harmaja

Poimintoja Ikeasta

Ikean uusi kuvasto on taas julkaistu (voi lukea täällä). Päädyin heidän sivuilleen surffailemaan ja poimin kollaasiin muutamia lempparijuttuja – sellaisia, joita voisin hankkia tai joita meiltä jo löytyykin.

Jalkavalaisin muistuttaa erehdyttävästi Louis Poulsenin AJ:ta ja tuo kattovalaisinkin on design-valaisimen innoittama. En kyllä oikein pidä tuollaisesta ideoiden ryöväämisestä, mutta jos oikein pienellä budjetilla sisustaa, niin ovathan nämäkin vaihtoehdot kivoja.

Ikeassa on kauniita kankaita ja, kuten olen kertonut, pidän kovasti talo-aiheisista printeistä ja esineistä. Kollaasissa näkyvä Ikean talokangas sopisi oikein kivasti tytömme huoneeseen. Kuvassa keskellä oleva tyyny meillä jo onkin. Samoin kuin noita Vippa-koukkuja. Ne ovat ihan mainoita ja pidän niiden muodosta. Taitaa olla niin, että meillä on ollut niitä jokaisessa kodissa – tänne emme ole vielä ehtineet kiinnittää niitä seinään, mutta tulossa on.

En tiedä miksi aina sorrun kaikenmaailman kynttilänjalkoihin ja maljakoihin, mutta jonkin niissä viehättää minua kovasti. Varsinkin nämä tähän kollaasiin poimitut ovat aivan ihania ja pääsisivät varmasti ostoskärryyni jos olisin nyt Ikeassa. Tuo musta kynttilänjalka meillä onkin jo, mutta valkoisena.

Ikean kuvastot ja myymälät on todella taitavasti stailattuja! Mutta nykyisin, kun siellä pääsee suhteellisen usein käymään, ei mukaani tartu kuin jotain pientä. Kun muutimme mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiimme, hankimme Ikeasta vaikka mitä. Joku taisi sitä silloin vähän kauhistella, mutta eihän meillä ollut vielä juuri mitään ja osa silloin hankituista jutuista on seurannut tänne kotiin saakka. Ensimmäinen Ikea oli silloin juuri avattu Suomessa ja se oli sitä aikaa, kun Ikean kiertämiseen kului vähintään kaksi tuntia; nyt siihen saattaa mennä korkeintaan puoli tuntia. 😉

Nykyisin tykkään yhdistellä Ikea-hankintoja designklassikoiden ja kirppislöytöjen kanssa, ja ihastelen sellaisia yhdistelmiä myös sisustuslehdissä ja -blogeissa. Se on minusta inspiroivaa. Olisi tylsää jos kaikki olisi samasta paikasta hankittua tai kallista design-tavaraa.

Mitä sinä yleensä hankit Ikeasta?

Ai niin, minun piti vielä mainita, että lemppari mallistoni Ikeassa ovat Stockholm ja PS.

Kommentit (20)

  1. Anonymous

    >Meillä on jo toinen keittiö Ikeasta, ja pidämme kovasti 🙂 Hinta ja laatu ovat kohdillaan.Myös valaisimia ja Nordmyra-tuolit ovat Ikeasta.-M

  2. Mari

    >Täytyy kanssa liputtaa Ikean puolesta ja kyllähän meidän designlamput näyttävät tosi kivoilta Ikean Bestå tason päällä.Hiljattain myös Billy hyllymme uudistuivat uusilla moderneimmilla vitriiniovilla. Kätevää, että jo 10 vuotta sitten ostettuihin runkoihin saa pienellä rahalla ihan uuden ilmeen. Tykkään, että samat sarjat Ikeassa säilyvät ja niihin tuodaan uusia osia.Ihan lemppariosastoni Ikeassa on ovat taulu/kehysosasto. Varmaan kaikki kodissamme olevat kehykset ovat Ikeasta ja niitä on paljon. Suosikkini ehdottomasti Ribba kehykset. Ikeassa on myös kivoja kortteja.Ikean mattolaatuun en ole ollut kovin tyytyväinen, vaikka tuo blogimatto onkin hankintalistalla.Ikea on inspiroiva paikka ja sisustukset miellyttävät omaa silmääni, mutta en kuitenkaan haluaisi, että oma kotini näyttäisi kuin katalogin kuvilta.

  3. suvi m

    >M: Olenkin kuullut monen kehuvan Ikean keittiöitä. Mekin harkitsimme sitä, mutta koska Ikea on niin kaukana täältä, sen hankkiminen tuntui liian hankalalta.Mari: Jep, en minäkään haluaisi, että kotimme näyttäisi Ikean katalogilta. Opiskeluaikoina eräs tuttava tuli meille eka kertaa kylään ja sanoi: "Ootte varmaan käyny Ikeassa". 😀 Vaikka ei meillä kyllä silloinkaan ollut Ikeasta kovin paljon enempää kalusteita kuin nytkään… :)Juu, Ikean kehykset on kans kivoja ja edullisia. Muutama on meillä kyllä mennyt aika helposti rikki, joten kovin kestäviä ne eivät ole. Jotku kivat sarjat kyllä poistuvatkin Ikeasta ja se on harmi. Meidän vanha kirjahylly on Bonde-sarjaa, jota ei enää ole. Olisin halunnut ostaa siihen ovet, joita vielä joskus muinoin sai…

  4. Anonymous

    >Mie oon ihan hulluna Ikeaan! vaikka onki Ikea aika lähellä 🙂 En tiiä mutta ne vaan on niin hyviä hinta-laatusuhteeltaan ja hyvännäkösiä :)Meiltä löytyy Ikeaa:Bestå-sarjaa paljonki valkosena ja mustanruskeana(ei ennää saatavilla) ja niihin vaihettu Capita-jalat. Bestå Burs tv-tasot 2kpl korkeakiiltovalkosena. Bonde-senkki valkosena. Kulla-pöytävalasimet valkosena makkarissa. Malm-laatikostot 3-laatikolla valkosena yöpöytinä ja niihin hommattiin valkonen lasi Ikeasta päälle äskettäin. Kulla-jalkalamput olohuoneessa mustana (silloin ei ollu valkosena). Lisää Malm-laatikostoa 3-laatikkona alusvaatelaatikkona. Ihania Stockholm-huopia useampi valkosena ja Stockholm kulhot teräksenä ja valkosena. Muutamia tyynynpäällisiä. Taulu- ja valokuvakehyksiä Ribbaa. Lillberg-vuodesohva jossa mustanruskea puurunko ja valkoset istuintyynyt. Kulmasohvana kahesta divaanista Tylösand. Järpen-hyllyjä Bjärnum-kannattimilla ja Lack-hyllyjä molempia valkosena. Valaisimia mm.Knappaa, Fugaa ym. Stolmen-vaatejärjestelmä pukeutumishuoneessa valkosena. Lack-hyllykkö, ja ja ja jne 😀 Ompas paljon 😀 ja sitte nuo yhistettynä:Vanhoihin perittyihin huonekaluihin mm. valkonen kapiokirstu, valkonen 50-luvun peilipöytä, valkonen 50-luvun vanha pieni ruokapöytä josta jalat katkasemalla tehty olohuoneen pöytä jne jne. Sitte käytettynä ostettuihin mm.Ikean iso valkonen peili, Gilbert keittiön tuolit valkosena, 2kpl tikashyllyä jne jne. Itte tehtyyn mm. heinäseivästikkaat valkosena jne jne.Ja Designklassikoihin mm. Tuplakuplat S ja M koossa, Muurame parisänky valkosena, Plug Inn-seinäkello ym design-seinäkelloja, Italialainen Luciente-kattovalaisin 8 lasipallolla(en muista oikeaa nimeä), Pentikkiä jne jne:)Ja tietty muualta ostettuja mattoa ym :)Eli myös meillä yhistetty Ikeaa, designia, vanhaa, käytettyä ja ite tehtyä :)Terkuin,Ikea-hullu(?) Satu :)-sori piiiitkä viesti-

  5. Anonymous

    >..jäi vielä laittamatta listaan kaikkein tärkeimmät kauan himoitut ja mettästetyt Ikea PS Vågö lepotuolit VALKOSENA, jotka vihdoin sain tänä kesänä 😀 Terkuin, Se Ikea-hullu Satu 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *