Blogit
Valkoinen Harmaja

Nurmikon paikkailua ja muuta mukavaa

Eilen oli aivan ihana, lämpimämpi ilta! Teimme koko illan pieniä pihatöitä ihastuttavassa ilta-auringossa. Meidän nurmikko on ollut vähän huonossa jamassa osittain ja paikkasimme ongelmiakohtia uudella mullalla ja siemenillä. Blogimarkkinointi teki minuun vaikutuksen ja ostin iSeed ”supersiemeniä”, joista luin Maijan ja Cocon blogeista. Toivottavasti nyt saadaan meidänkin nurmikko voimaan hyvin!

harmaja

siniset_kukkaset

siniset_kukkaset2

Onneksi sentään muutama kukkanen kukkii. Ihastuin taannoin Kodin Terrassa sinertävän kukkaseen, joka lienee olevan jokin lilja-lajike…? Agapanthus Amourette lukee lappusessa, joka sen mukana tuli. Mitä lieneekään suomeksi…? Istutin sen etupihalle meidän kartiovalkokuusien ja alppiruusun seuraksi. Toivottavasti tästä uudesta tulokkaasta on iloa pitkään, sillä sen pitäisi olla monivuotinen.

valkoiset_ruusut

vaalpun_ruusut

Olemme istuttaneet etupihalle myös ruusupensaita. Ne saimme Mankun fammun pihasta. Ilta-aurinko värjää lehdet kellertävimmiksi kuin ne ovatkaan, mutta minusta olemme saaneet nämä hyvin kasvamaan meidän pihalla. Istutimme ne ennen juhannusta ja silloin ruusut olivat nupuillaan. Nyt ne pian lopettelevat kukintaansa.

pionipenkki

kukkivat_pionit

pionit

Ja entäs ne minun pionit… Pakko mainita, että nyt ne ovat aloittaneet kukintansa! Ihanaa! Meillä on tuossa penkissä muutamaa eri pioni-lajiketta (älkää kysykö mitä – en muista ;)), joten luvassa on vähän eri sävyisiä kukintoja.

Viikonlopuksi on onneksi luvattu lämpeneviä ilmoja, joten nyt saadaan vihdoin alkaa nauttia kunnolla terassilla ja pihalla oleilusta. Minulla on kylläkin luvassa pieni tyttöjen reissu huomiseksi, joten voi olla että blogissakin on pikkuisen hiljaisempaa (mutta Instagram saattaa päivittyä ahkerasti ;)). Mutta jos säät suosivat, niin eihän kukaan lue blogeja…kesästä pitää nauttia!

Aurinkoista viikonloppua!

Translation: We had such a lovely evening sun yesterday. I did some gardening with my husband while the children played and ran around. It was so much fun! Our garden is not ready yet (not sure if it will ever be), but these are some of my favourite flowers.

Kommentit (10)

  1. Saila

    Ihania kukkia! Tuo sininen näyttää sinisarjalta… Voi kun tulevalla viikolla alkaisi kunnon kesä!

    • suvi m

      Jep, se on sinisarja. Tarkistin, kun kävin uudelleen Kodin Terrassa. 🙂

  2. Karla ALL I EVER WANTED IS HERE-blogi

    Meilläkin on nurmikko jamassa, kylläkin pahassa sellaisessa. Jääpolte kai sai etenkin etupihan nurmikon tosi rumaksi. Googlailin, että sitä tulee eniten niihin kohtiin johon on kasattu talvella lunta ja josta on kuljettu. Pitää katsoa, voiko meidän omaa vielä pelastaa..
    Aurinkoista ja rentoa viikonloppua Suvi!

    • suvi m

      Voi että, toivottavasti saatte nurmikon kuntoon! Meillä huonot kohdat ovat varmaan auringonpolttamia ja sellaisia kohtia, joissa ei ole ollut tarpeeksi multaa. Nyt on ärsyttävää, kun on pihalla niin monta multakohtaa, mutta toivotaan, että uusi nurmikko kasvaa pian niihin kohtiin. Ihanaa aurinkoista viikkoa sinne! 🙂

  3. Paula

    Samoissa hommissa minäkin. Puutarhanhoito on ihanaa, yllättävän koukuttavaa ja kovaa hommaa, ainakin näin aloittelijalle. Ja nurmikonkasvatus, hyvän sellaisen, varmaan kaikkein vaikeinta! Kovasti olen mennyt kantapään kautta. Juuri tänään bloggasinkin aiheesta ja siitä, kuinka uutena asiana eteen tuli tuholaistorjunta… Beware!

    • suvi m

      Voi ei, tuholaisetkin vielä! Eilen huomattiin, että meidän omenapuussa oli jotain verkkoa ja syötyjä lehtiä. Hitsit, joku tuholainen varmaan asialla! Höh.

      Vielä haaveilen ihanista, runsaista kukkapenkeistä, mutta ensin pitäisi hankkia ne kukkaset… 🙂

  4. anna

    Sininen kukkasi on sinisarja, joka ei valitettavasti talvehdi maassa, vaan pitää nostaa talveksi ruukussa viileään.

    • suvi m

      Jep, niin onkin. 🙂 Ja voi höh, jos se pitää kaivaa pois maasta. En ihan niin paljon vaivaa haluaisi puutarhan hoitoon, että nostaisin kasvit talvehtimaan muualle…

  5. Valepuutarhuri

    Kesäiltaa!

    Mun piti juuri alkaa googlata nurmikonsiemeniä, kun pitäisi paikkailla pihalla, mutta päätinkin ensin vähän selailla blogeja. Ja täällä se ratkaisu sitten olikin! Jee ja kiitos!

    Olin jo tänään K-raudan ovella tämän asian tiimoilta, mutta kaksi minuuttia liian myöhään. En tajunnut, että se menee jo seitsemältä kiinni. Mutta huomenna siis sinne reippaasti aamulla ja tiedänpä nyt sitten jo senkin, mitä olen etsimässä…

    • suvi m

      Tosi kiva jos minusta oli apua! Nyt vaan innokkaasti odotellaan, että nurmikko alkaisi virkistyä… 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *