Blogit
Valkoinen Harmaja

Mustaa kahvia

Kesäloman ensimmäinen vapaa aamu. Koti on hyrskyn myrskyn. Jääkaapissa ei ole mitään, ei edes kahvimaitoa. Päivästä on tulossa sateinen – hyvä siivouspäivä siis. Kesäloma alku on vuoden parhaimpia hetkiä. Nyt tuntuu siltä, että en ole vielä oikein sisäistänyt sitä, että viiden viikon loma on todellakin alkanut. Huomaan sanovani usein, että ”Joo, kyllä minulla nyt on aikaa, kun olen lomalla.”. Täytyy olla varovainen ettei lomalle kuitenkaan kasaannu liikaa suunnitelmia ja tekemistä. Parasta on kuitenkin joutenolo, sillä silloin kaikki ideat saavat alkunsa.

aamukahvi

mustaa_kahvia

pehmis

ipad_mini

sarjaton_kuppi

Vaikka mielessä on monta juttua mitä ”pitäisi tehdä”, vapaapäivien aamut haluan ottaa rauhallisesti. Käpertyä sohvannurkkaan juomaan aamukahvin ja selaamaan netistä blogeja ja uutisia. Tai sitten vain istun ja katselen ympärilleni. Pehmis hengailee usein tuossa vieressä, pöydän alla. Lapsilla on omat touhunsa ja välttelevät oman huoneen siivousta viimeiseen saakka.

Ajatukseni karkaavat vähän väliä siihen, mitä voisi tehdä. Tavaraa pitäisi karsia. Lastenhuoneiden säilytysjärjestelmä kaipaisi parannusta. Pojan huoneen katto pitäisi maalata takaisin valkoiseksi. Keittiön välitilan laatat pitäisi asentaa. Haluaisin teettää uuden ruokapöydän piirustusteni mukaan. Bertoia-tuolit pitäisi kunnostaa ja maalata. Saunatuvan lautaseinä pitäisi korvata kipsilevyseinällä ja maalata uusiksi. Makuuhuoneenkin voisi maalata. Onhan näitä suunnitelmia; sellaisiakin joita en vielä uskalla sanoa ääneen. Mutta kaikkea ei tarvitse tehdä nyt. Lomalla on kyllä aikaa, mutta tärkeintä olisi kuitenkin levähtää.

Translation: My 5-week-long summer holiday has started! I have a lot of plans, but the most important thing is just to relax. Slow mornings, drinking coffee on the corner of our sofa are important moments for me. My mind is filled up with different plans, but not all of them have to be done during the holidays…

Kommentit (6)

  1. Katja / rakkain terveisin

    Lomalle tosiaan helposti kasaantuu kaikenlaista, joskus kiireeksi asti. Omalla kohdallani kiire loppuu tänä vuonna loman alkaessa, seuraavat puoli vuotta saa ottaa rennommin uuteen kotimaahan tutustuessa. Mutta hei, mukavaa ja levollista lomaa! 🙂

    • suvi m

      Oi, elätpä sinä jännittäviä aikoja! 🙂 Mukavaa lomaa sinullekin uudessa kotimaassa!

  2. Miina

    Siivota ja rempata ehtii syksylläkin, joten nauti mieluummin kesälomasta ja leppoisista aamuista! 🙂 Olen itsekin lomalla (tai työttömänä) koko kesän, joten aamut todellakin alkaa sohvannurkassa kahvikuppi kourassa lojumalla. Ihanaa!

    Mukavaa lomaa!

    • suvi m

      Niinpä, en nyt mitään suursiivouksia ala kyllä tehdä jos ulkona on aurinkoista. 🙂 On vaan niin paljon kaikkia ideoita, joita haluaisin toteuttaa – se ei oikeastaan edes ole stressaavaa, kun se on niin mukavaa! 😀 Mutta toki välillä vain hengailen ja lomailen, kuten tänään esim. 🙂 Täällä kuumalla terassilla luen sisustuslehtiä ja selailen blogeja.

  3. piia

    Ihanaa lomaa sinulle! <3 Omani alkaa ensi viikolla ja kyllä sitä on jo odotettukin! Olen yrittänyt viimeiseen saakka pitää kesälomakalenterin mahdollisimman tyhjänä ja suhteellisen hyvin siinä onnistunutkin. "Voisi tehdä"-listaakin olen päättänyt yrittää olla ajattelematta, ihan pientä remppaa vaan kesäkodissa, ettei ihan pääse lomalla pitkästymään! 😉

    • suvi m

      Kyllä aluksi pitää rentoilla oikein kunnolla. Sitten jaksaa taas puuhastella kaikenlaista. 🙂 Onneksi minunkaan lomakalenteri ei ole liian täynnä ja kaikki mitä sinne on buukattu on vain tosi kivoja juttuja. 🙂 Ihanaa lomaa sinullekin!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *