Blogit
Valkoinen Harmaja

Joulunurkkaus (ja arvonnan voittajat)

Innoistuin sunnuntaina tekemään pientä joulunurkkausta kotiin, kun kävin läpi jouluisia tekstiileitä ja raivasin tilaa saunatuvan kalusteille olohuoneeseen. Saunatuvassa on se lattiaremontti meneillään, joten meillä on nyt täällä tavarat vähän mullin mallin. Mutta kaaoksen saa kätevästi rajattua pois kuvista ja voi keskittyä vain tähän siistimpään nurkkaukseen.

pehmis_joulujutut

joulunurkka

joulunurkkaus_2

perinteinen_kranssi

Kävin viime sunnuntaina joulumarkkinoilla ja sieltä ostin mm. kuvissa näkyvän perinteisen kranssin. Minusta perinteiset joulukoristeet ovat kauneimpia ja niitä voi hyvin yhdistää moderniinkin sisustukseen. Niin saa aikaan sopivan lämminhenkistä joulutunnelmaa ilman liikaa krääsää ja glitteriä.

Kuten pidemmän aikaa blogiani seuranneet tietävät, meillä on tapana jouluksi laittaa esille ns. joulutyynyt, eli Mulberryn ruutukankaasta ommellut koristetyynyt. Tämä traditio on kestänyt nyt muistaakseni viisi vuotta. Toissa jouluna tyynynpäälliset olivat kadoksissa muuttorumban jäljiltä ja pelkäsin niiden jo joutuneen roskiin. Onneksi löytyivät lopulta! Mulberryn tyynyt saavat seurakseen neulostyynyjä ja ilmeen viimeistelee lämpöinen ”joulumatto”, jonka aion taas levittää olohuoneeseen.

Tuo lattialla oleva valkoinen tyyny, jossa on kaksi tummanharmaata raitaa, on vilahdellyt vähän väliä kuvissani; milloin sohvalla ja milloin petauksissa. Siitä on tullut jonkin verran kyselyitä, joten kerronpa nyt tässä että se on Linumin mallistosta ja olen ostanut sen Sisustuksen Koodista varmaan reilu vuosi sitten.

Niin, ja eihän tuo Joy-kynttelikkökään ole aivan rikki. Yksi lamppu palaa! Aion kyllä vielä tilata varapolttimoita, kunhan saan aikaiseksi…

be&liv -arvonnan voittajat

be&liv_arvottu

Be&liv-joulukalenteriarvonta taisi olla aika mieluinen, sillä osallistujia oli peräti 694 (muutaman kommentin jouduin diskaamaan, kun tulivat arvonta-ajan umpeuduttua)! Onhan tuo kalenteri todella viehättävä ja siitä on iloa moneksi vuodeksi. Luin innolla mitä kaikkea olittekaan keksineet, että palloihin voi piilottaa: kauniita ajatuksia paperilapulla, palveluksia rakkaalle, sormuksen, legoja, palapelin paloja, perheen kanssa yhdessä tehtäviä juttuja. Aivan ihania ideoita! Tämmöinen kalenteri todella mahdollistaa aineettomien lahjojen antamisen rakkaille.

Mutta haluatte varmaan jo tietää ketä arpaonni suosi tällä kertaa. Random.org joutui jälleen onnettareksi ja arpoi voittajat seuraavasti:

  • 1. palkinto Tree24-joulukalenteri: Ruska (nro 49)
  • 2. palkinto Petals-kulho: ansku (nro 268)
  • 3. palkinto Petals-kulho: Hannaj (nro 333)

Oikein paljon onnea voittajille ja iso kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Kommentit (14)

  1. Tähtimö

    Minä odotan raporttia lattiaremontista. Tajusin vastikään, että tuo pinnoite voisi olla keino saada vääränvärinen klinkkerilattia piiloon. Kokemukset pinnoitteesta olisivat siis tarpeeseen.

    • suvi m

      Jep, se kn tulossa. Lattia on valmis. Pitää vaan ottaa kuvat…

  2. kiti

    Hei, mistä tilasit varalamppuja Joy-kynttelikköön? Ne tosiaan näyttävät olevan loppu joka paikasta.. Kiitos vastauksesta

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *