Blogit
Valkoinen Harmaja

Höh!

Olen tässä viime aikoina ihmetellyt, että miksi kuvistani tulee niin kellertäviä. Lapset tuossa pelasivat jalkapalloa eteisessä ja sain hetken omaa aikaa. Otinpa sitten kameran ja viime jouluna lahjaksi saamani kamerakirjan esille (Kolari & Forsgård: ”Parempia kuvia Canon EOS-järjestelmäkameralla”) ja tutkin vähän asiaa. Nopsastihan se selvisi, että kamerani valkotasapainoasetus on ollut aivan päin honkia! En tiedä miten asetus on muuttunut toisenlaiseksi, mutta kylläpäs olen nyt iloinen, kun hoksasin tuon! Ja samalla tietysti tuli vähän pöhölö fiilis. 😀

Vielä olisi niin paljon opittavaa valokuvauksesta! Vuorokauteen olisi myös saatava tunteja lisää, jotta ehtisi tehdä kaikkea sitä, mitä eniten haluaisi. Ei ole paljon pyydetty. ;-D

P.S. Vielä ehtii osallistua arvontaan!

Kommentit (14)

  1. K

    >Suvi, edelleen suosittelen sitä kurssia! Siellä neuvottiin ihan kädestä pitäen miten itse säädetään ja mitataan valkotasapaino oman kodin valaisimien valon sävyn mukaan. Aina en muka ehdi tuota tehdä ja heti menee säätämiseksi Picasassa jälkikäteen.

  2. Netta

    >Aloittelevana kuvaajana olen itse miettinyt myös tuon valkotasapainon säätämistä kameraani, mutta mun kamerakirja ei varsinaisesti neuvo kuinka se käytännössä kannattaisi tehdä. Olisiko jotain vinkkiä siihen, mittasitko sen valkoisen paperin kautta vai kuinka?

  3. suvi m

    >Onnenhippuja: Voi, että mukava kuulla, että tästä oli apua jollekin! 🙂 Vertaistukea. ;)Nessu: Kynttelikkö on Design House Stockholmin "Joy" ja niitä saa mm. houm.fi -verkkokaupasta. Kyntteliköstä on tarkempi postaus alempana tässä blogissa.Amalia: Minulla on perus Canon 450D. Se on ihan ok. Varmasti tosi hyvä kamera aloittaa ja sitten jos oikein innostuu ja oppii paremmin kuvaamaan, voi sitten harkita parempaa kameraa tai ainakin muita objektiiveja. Minulla on perusobjektiivin lisäksi 50 mm kiinteä objektiivi, jolla yleensä kuvaan.NYCFashionista: Juuri samaa minäkin toivon! 🙂 Sitten, kun on vielä tämmöinen kärsimätön tapaus, että pitäisi oppia kaikki heti. :DEkaterina: Juu, en kuvaa RAW:ina. Säädän kameran säätöjä valaistuksen mukaan, mutta kun valkotasapaino oli pielessä, ei normaalisäädöt enää auttaneetkaan. Kunnes hoksasin mennä sinne valkotasapaino-kohtaan. :Dmapela: Sanos muuta. Ihastelen sitä joka ilta. <3 Toivottavasti sinäkin saat omasi! :)Minna K: Mä en kuvaa ikinä salamalla, koska en pidä siitä valosta. Mielummin sitten vähän kellertäviä kuin salamakuvia. Mutta koitapas säätää sitä valkotasapainoa… :)Hanilo: Niinkö? Minun näytössäni (MacBookPro) on kuvan valkoinen ihan valkoinen niin kuin luonnossakin. Kuva on toki otettu hämärässä, joten pimeämmät kohdat eivät tietenkään ole valkoisia.K: Juu, kurssille olen kyllä menossa. :)Netta: En tehnyt sitä paperijuttua, vaan säädin asetuksen toiseen kohtaan (en nyt enää muista mikä kohta se oli). Kokeilemalla vain menin… Mutta sen paperivinkin minäkin luin ja se voisi olla hyvä. En minäkään tiedä tarkalleen kuinka se tehdään. Kaipa niin, että mennään kohtaan "oma säätö" ja otetaan kuva valkoisesta paperista…? Mutta en tosiaan ole varma….

  4. annu

    >Toi kynttelikkö on aivan ihana!! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *