Blogit
Valkoinen Harmaja

Kuukausi: lokakuu 2017

Sunnuntain syyskattaus

Ihanaa, että saatiin tunti lisää tähän päivään! Olen häärännyt täällä kotosalla ja napsinut kuvia. Ihan ensimmäiseksi tein syksyisen, ehkä vähän Halloween-henkisen kattauksen ja ajattelin, että panostetaan tänä sunnuntaina vähän enemmän päivälliseen. En itse ole ihan…

  • 12

Ensi kevään kukkasipulit

Ensilumi ehti jo sataa maahan ja sulaa pois, enkä ole ehtinyt vielä postailla mitä kukkasipuleita istutin pihalle tänä syksynä. Minulla on ollut tapana tehdä tällainen postaus joka syksy, jotta voin keväällä palata tarkistamaan mitä istuttelin…

  • 0

Yhteisiä hetkiä lempisarjojen parissa (+ ilmaiskuukausi C Moreen)

Kaupallinen yhteistyö: C More Meillä koko perhe nauttii hyvistä sarjoista ja elokuvista. Yhteiset hetket television ääressä ovat meidän perheen laatuaikaa ja yksi tapa rentoutua. Koko perheen kesken katsotaan etenkin viikonloppuisin Possea ja muita kotimaisia viihdeohjelmia….

  • 3

Blogin uusi ulkoasu

Meillä kotona -saitin blogit saivat tänään uuden ulkoasun. Teknisten muutosten vuoksi jouduimme pitää muutaman päivän tauon bloggaamisesta, mutta onpa kiva olla taas täällä! Kuvat ovat paljon aiempaa suurempia ja päätinkin testailla tähän postaukseen sekalaisten kuvien…

  • 32

Mistä inspiraatio kumpuaa?

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita minulta kysytään on mistä inspiraatio sisustamiseen tulee. Mistä saan ideoita kodin uudistamiseen ja blogipostauksiin? Olen havainnut, että minulla on pääasiassa neljä ”kanavaa”, mitä kautta ideat lähtevät liikkeelle. Sisustusjulkaisut Yleensä olen vastannut…

  • 6

Pienet siivouksen piristäjät

On ollut hauska huomata mitä sitä tuleekaan tehtyä, kun viettää pääosan syyslomasta kotona ilman mitään erityisiä suunnitelmia. Jostain kumman syystä olen siivoillut loman aikana aika paljon. Ostin jonkin aikaa sitten muutaman siivoustuotteen, joista ajattelin vinkata…

  • 2

Uudet samettiverhot

Täällä on sujunut syysloma oikein mukavissa merkeissä – alkupäivien lepo on vaihtunut leppoisaan puuhasteluun kotosalla. Tänä aamuna leivoimme jo ensimmäiset joulutortut lasten toiveesta. Sain tänään myös kauan odottamani paketin – meille tuli nimittäin uudet samettiverhot….

  • 10

Syysloma

Tämä lauantaiaamu on alkanut hitaasti. Keittelin kahvit ja sulattelin pakastimesta muutaman Mankun leipoman korvapuustin. Sytyttelin kynttilöitä ja käperryin nauttimaan hitaasta kahvihetkestä. Minulla ja lapsilla alkoi nyt syysloma – sitä on kyllä odotettu! Mitään suuria suunnitelmia…

  • 2

Tilaajakavat lasiovet

Photo: Bosthlm via Coco Lapine Design Photo: Alexander White Photo: Elfa Mustaraamisia, tilaajakavia lasiovia on näkynyt sisustuskuvissa paljon viime vuosina. Antavathan ne huoneeseen kauniit raamit ja jakavat avaran tilan eri osa-alueisiin. Nykyisin tämän tyyppisille oville…

  • 8

Mitä valita maljakkoon syksyllä?

Yksi tunnetuimmista blogikliseistä lienee se, että bloggaajilla on aina tuoreita leikkokukkia maljakossa. Me tiedämme, että totuus ei ole kaikki se mitä näet kuvissa. Toki on myönnettävä, että ostan usein tuoreita kukkia kotiin – ne ovat…

  • 8