Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Vipinäviikko

Torstaina piipahdin A-lehdillä katsomassa MAKU:n porukkaa sekä bloggarikavereita, keräilemässä parhaat vinkit ja ideat sekä kuulemassa uusista tuulista. Lehteä toimittaa niin ihana porukka, että aina tuntee olonsa varsin tervetulleeksi. Asiantuntijoita on laidasta laitaan ja yhteistyö pelaa, kiitokset siis taas tästä. Minusta yksi parhaista lehdistä on Kaneli ja sokeri, joka ilmestyy taasen toukokuun alkupäivinä, maltan tuskin odottaa. Valtava leivontalehti täynnä ihanuuksia, herkkuhetkiä siis tiedossa. 

Pitkät työpäivät ja reissaaminen tekivät sen, että veto ei riittänyt enää perjantaina ruuanlaittoon, viikonloppu aloitettiinkin Merry Monkin kautta. Ulkona vaikka toppatakki päällä ja kyllä se vaan kohtalaisen lämmintä oli suojaisassa kohdassa, jälkkärit tosin oli pakko nautiskella sisätiloissa. Lauantaina harrastettin kotiseutumatkailua ja eläinten määrä vajaan sadan kilometrin matkalla oli valtaisa. Kurkiakin ennätykselliset 28 kappaletta. Hiukan närästää tuo kameran putkivalikoima ja katselinkin jo sellaista hiukan pidempää obkjektiivia, vaan on se aika kallis investointi.

Vielä uskallan yhden parsalinkin tähän heittää nimittäin sen verran vihreät vekkulit houkuttelevat kaupan hyllyllä, ettei meinaa ohi päästä. Tässä on se perusohje ja oikeastaan se kaikista paras. PARSAA JA PEKONIA. Vastaavan herkun saa kietomalla parsat parmankinkkuun, kinkusta tulee herkullisen rapsakkaa pienen uunikäsittelyn ansiosta.

Tänään on meistä osa kaatuillut petiin ja itsekin ihan sillä rajalla. Grillikausi kuitenkin aloitettiin esikon toimiessa pääkokkina. Marinoitua possungrillikylkeä, johon oli tehtynä varsin tuju kastike sekä kasvishöystöä. Näistä ehkä myöhemmin lisää. Suomen suvi on niin lyhyt, että melkein pitää grillata ensimmäiset ja viimeiset kerrat toppatakki päällä. Ensi viikoksi on luvattu sadettakin sen verran, että ei paljon grillailusta haaveilla, mutta nämä vartaat onnistuvat myös sisägrillissä mainiosti. SINAPPISET KRAKOVANMAKKARAVARTAAT. Ensi viikolla on jo vappu ja toukokuu, uskomatonta.

Ja vielä sokerina pohjalla Emman uusi kirja, josta yksi kappale arvottavana Tyrniä ja tyrskyjä facebookissa sekä instagramissa. Kipin kapin siis kommentoimaan, jos haluat osallistua kirja-arvontaan, aikaa on 1.5 saakka. Tästä kirjasta riittää silmänruokaa ja leivottavaa pidemmäksikin aikaa.

Kommentit (1)

  1. Vierailija

    Ihanan näköistä parsaa! Tuota kokeilen varmasti.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.