Viikko 7: Pehmeän chilinen lihapata punaposkisille talvilomalaisille

 

Kuka muistaa vielä yhden viime talven suosituimmista liharesepteistä makuhermoja hivelevän lihakastikkeen? Tämähän oli sitä parasta miestenliehittelyruokaa ja Ukon lempparilihapata. Reseptiä on katsottu niin monta kertaa, että päätin tehdä sille kaverin. Tässä muunnelmassa on lempeän chilinen maku, jota täydentää Beer Hunter´sin Mufloni-olut. Panimo on valmistanut oluita jo parinkymmenen vuoden ajan ja Mufloni-perheestä löytyy niin vakiotavaraa kuin kausioluitakin. Näin talviaikaan ja varsinkin lihapataa ajatellen kannattaa valita joku mausteinen versio kuten Mufloni Doppel Apfel Weizenbock, josta löytyy omenaa, kanelia ja muskottipähkinää tai Mufloni Talviporter, josta löytyy kahvin aromeita. Molemmat sopivat hienosti lihapataan ja toki voi ostaa muutaman ylimääräisen, sillä kuitenkin tekee mieli maistella ruuanlaiton lomassa, tuoksut ovat nimittäin sen verran houkuttelevat.

 

Tähän pataan kannattaa varata pari pullollista olutta ja sitä kaadetaan pataan sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät, osa voi jäädä hiukan näkyville. Pataa sekoitellaan hautumisen välissä ja tarvittaessa olutta voi lisätä, joten muista jättää hiukan pullon pohjalle odottelemaan. Viime vuonna joku murehti sitä, että lähteekö ruuasta kaikki alkoholi ja kyllä, tämä muhii, hautuu ja kuplii sen verran pitkään, että prosentit täytyy nauttia jostain muualta kuin lihapadasta, siitä ei siis tarvitse olla huolissaan. Tämä on niin herkkua myös lämmitettynä ja siksipä tämä onkin aika iso satsi, riittää useammalle päivälle. Ja muistathan ottaa lihat ajoissa huoneenlämpöön paistamista odottelemaan, säilyvät lihanesteet paremmin siellä missä niiden pitäisi olla.

 

Meillä alkoi talviloma ja hyvä niin, voidaan ihan rauhassa sairastaa. Olen niin tytyväinen, että en tilannut suunnittelemaani ulkomaan reissua, sillä se olisi kyllä pitänyt perua. Varsin pitkällinen ja piinallinen tämä tämän vuoden tautikierre on. Ukkokin, joka ei yleensä paljon sairastele, on nyt retkahtanut vuoteen pohjalle, eikä selkeästi ole miesflunssa, vaan todellinen influenssa. Onneksi olemme näin vuoronperään, niin pääsee aina joku käymään kaupassa ja apteekissa. Toivottavasti vielä päästään kaikki loman aikana ulkoilemaan. Nyt jos koskaan kannattaa nauttia talvesta, maisemat täällä meren rannalla ovat uskomattomat ja aurinko niin kirkas.

Pehmeän chilinen lihakastike

Ainekset

1,6 kg
palapaistia
6 kpl
sipulia
8 kpl
valkosipulinkynsiä
4 kpl
laakerinlehtiä
2 tl
savustettua paprikaa
2 tl
chilimaustetta
2 rkl
vasikanfondia
2 tl
suolaa
0,5 tl
mustaapippuria
3/4 dl
sweet chili -kastiketta
1,5 pll
Mufloni-olutta

Tee näin:

Ruskista pannulla nopeasti lihanpalat ja paloitellut sipulit. Laita pataan. Mittaa pataan siivutetut valkosipulit sekä muut ainekset ja kaada olut päälle niin että lihat juuri ja juuri peittyvät, olutta voi lisätä paiston aikana. Hauduta kypsäksi 160 asteessa parin tunnin ajan, mieluiten haudutetaan pienellä lämmöllä leivinuunissa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *