Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Viherkasvit huollossa

Meillä on ollut viimeisen kuukauden aikana niin paljon multaa pitkin lattioita siellä täällä, että ei olisi tarvinnut kun heittää siemenet joukkoon ja pian tulisi syötävät omasta takaa. Jos et tänä keväänä ole tätä iloa kokenut, vielä kerkiää hyvin. Kukkien mullanvaihto-operaatio on siis ollut aikamoinen, sillä viitisenkymmentä kasvia on saanut uuden mullan. Ihan joka kevät en tätä kaaosta kehitä, mutta tosiasia on, että huonekasvit viihtyvät huomattavasti paremmin ja pidempään, kun mullat vaihtaa parin kolmen vuoden välein. Jonkun mielestä tämä varmaan pitäisi tehdä joka kevät, mutta minä en kertakaikkiaan viitsi.

Vaikka tätä on tullut harrastettua jo useita vuosia, on tekniikka edelleen hakusessa, en taida oppia ikinä. Älä siis tee niinkuin minä vaan niinkuin ohjeissa sanotaan. Lattia tosiaan kannattaa peittää kunnolla sanomalehdellä ennenkuin aloittaa, hanskat kannattaa tosiaan olla käsissä varsinkin kaktuksia käsitellessä ja aikaa kannattaa varata, sillä hätiköiden tämä ei onnistu. Kaktuksen piikkien nyppiminen pinseteillä on muuten vihoviimeistä hommaa. Varaa myös tarpeeksi uusia astioita ja ruukkuja, ettei tarvitse arpoa kuka minkäkin saa ja kuka jää ilman. Itse aloitan aina isommista ja siirrän vielä hiukan isompiin astioihin, jolloin vanhat astiat menevät kokoa pienemmille kasveille. Täytyy tosin myöntää, että kun koko kasvaa tarpeeksi isoksi, on hiukan vaikeuksia löytää sopivaa astiaa ja ruukkua.

Kastelen kasvit hyvin paria päivää ennen mullan vaihtoa, niin ne irtoavat paremmin. Tosin jos mullan vaihtaa säännöllisesti, niin ei ongelmiakaan pääse syntymään, mutta sellaisen viisikin vuotta samassa astiassa olleen kasvin irti repiminen ruukusta voi olla aika hikistä hommaa. Mullan vaihto on kasville aluksi aina pienoinen järkytys, joten mitä paremmin sen saa hoitumaan sitä paremmin kasvi sen jälkeen pääsee takaisin kasvuvauhtiin. Muutama muoviruukku on joskus tullut leikeltyä auki, kun ei muuten ole kasvi irronnut. Ennen irrotusta koputtelen astiaa, niin kasvi irtoaa koko paakun kanssa helpommin.

Astioissa pitää ehdottomasti olla pohjassa reiät, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois, olen pilannut umpinaisilla ruukuilla monta kasvia kuvitellessani, että kyllä se siitä, kunhan en kastele liikaa. Ei onnistu, umpinaiset ruukut eivät kelpaa kuin suojaruukuiksi. Kasvien juurista kaavin ennen istuttamista ylimääräiset helposti irtoavan mullat pois, suoristelen hiukan juuria, laitan uuden mullan purkin pohjalle, kasvin sopivasti keskelle ja uusi multa sivuille ja hiukan päälle. Olen aavistuksen laiska lannoittelemaan, mutta sekin on tärkeää. Niinä kesinä kun multa on juuri vaihdettu en paljon lannoita. Myöhemmin lisään kasvukaudella ravinteet puikkona, sillä se on mielestäni kaikkein yksinkertaisinta. Kaktuksille laitan kasvualustan vaihdon yhteydessä niille tarkoitetun kasvuseoksen, joka on hyvin hiekkaista ja ilmavaa, lannoitusta ne eivät tarvitse lainkaan. Talvet kastelen äärimmäisen harvoin ja kesäkaudella sitten runsaammin. Posliinikukkani pidän hyvin vaatimattomassa mullassa ja monta vuotta samassa, sillä ne selvästi tykkäävät siitä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.