Vierasvenesataman lumoissa

Hellekelien yöt ovat sellaista parhautta, minkä takia kannattaa koko talvi odottaa. Yökohkaaminen on lomalla parasta ja kun päivällä on ollut helle, on yöllä ihana viilentävä merituuli, leppoisa, linnunmaitoinen tunnelma. Viime yönäkään ei kerta kaikkiaan pystynyt millään lähtemään petiä kohti, sillä tunnelma oli niin täydellinen. Yöllä kaikki on vielä jotenkin niin paljon eksoottisempaa, sillä ihmisten äänet ovat vaienneet, viereisessä metsikössä laulaa satakielet ja joukko muita visertäjiä, satunnaisia lintujen ääniä kuuluu sieltä täältä, tyyni meri heijastelee sanoinkuvaamattoman kauniisti laivojen mastoja ja auringon laskun värit kivasti kruunaavat kaiken kauneuden. Ihan superihania nämä kesäiset yöt. Kun vierasvenesatamaan on meiltä sata metriä, on se ehkä kesän suosituin paikka ja näin yöaikaan siellä on kiva kuljeskella. En onneksi ollut ainoa yökohkaaja, löytyi niitä muitakin ja muutama purjealuskin oli yöpurjehduksella.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *