Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Terveellistä tammikuuta

Keventämisen aika, sanon minä. Toki salaatteja on syöty pitkin vuotta, mutta kyllä se joulukuun herkuttelu sysää syrjään ne terveellisemmät vaihtoehdot ja tilalle tulee kaikkea muuta. Tulossa siis lempisalaattieni ohjeita ja muutama uusikin idea. Tiesitkö, että suomalainen syö salaattia noin viitisen kiloa vuodessa, mikä tekee vain 100 grammaa viikkoa kohi. Parantamisen varaa siis on hurjasti. Salaateista saa tärkeitä kuituja, vitamiineista puhumattakaan. Salaatteja syömällä kalorimäärät pienenevät ja saa hyviä rasvoja varsinkin, jos lurauttaa päälle oliiviöljyä tai käyttää avokadoa sekä pähkinöitä. Aineksia on kaupat pullollaan ja rajoituksena vain mielikuvitus. 

Salaattien kasaamisessa ja suunnittelemisessa kannattaa olla ennakkoluuloton. Se mitä ei ole ennen kokeillut tai mitä pitää lähes mahdottomana, on hyvä testata. Ei kannata tuomita etukäteen.  Oma makuaisti kun on erilainen mitä jonkun muun. Mustikka esimerkiksi sopii hyvin moneen erilaiseen salaattiin ja antaa kivan pikantin maun.

Salaatit toki tehdään usein sillä periaatteella halutaanko hiukan kevyempää vai ruokaisampaa, mutta ei kannata unohtaa myöskään silmäniloa. Pikkuisilla jutuilla salaateista saa vielä herkullisemman näköisiä ja  niihin tulee suorastaan himo. Kauniisti kasattu salaatti voi olla lähes taideteos, jonka syöminen on yhtä juhlaa. Värejä ja muotoja, jotka hivelevät silmää. 

Yksinkertainen on valttia. Usein sitä ei tarvitse lainkaan olla mahdottoman montaa makua kerralla vaan vähempikin riittää. Melkein väittäisin, että vain muutama tarkkaan valittu makuyhdistelmä on parempi kuin kokonainen sinfonia. Kokeilemalla löytää ne itselleen parhaat vaihtoehdot, joita on helppo toteuttaa kerta toisensa jälkeen. Joihinkin versioihin kun ei kyllästy millään. Toivotan teille terveellisempää tammikuuta.

Kommentit (4)

  1. Anne / 52weeksofdeliciousness

    Totta, Sari, salaateissa kannattaa tosiaan olla ennakkoluuloton. Olen löytänyt kokeilemalla vähän sitä sun tätä aivan mahtavia erilaisia salaattikomboja!

    Olen vähän järkyttynyt että suomalaiset syövät salaattia niin vähän, täytyypä itsekin tsempata vaikka itsestä tuntuukin että salaattia tulee jossain muodossa syötyä useamman kerran viikossa.

    Ihania salaattikuvia myös, jään innolla odottamaan mitä kaikkea terveellinen tammikuu tuo täällä blogissasi mukanaan 🙂

  2. sari kalliomäki

    Terveellinen tammikuu täydessä vauhdissa, jo viikko mennyt, eikä vasta ole kuin kaksi lankeemusta valkosuklainen gluteeniton mantelipiirakka ja levy suklaata 😀 pitää varmaan vielä kiristää otetta.

  3. Vierailija

    Tätä tahtoo huomenna ja leipiä joihin annoit ohjeen on kuin juhlaateria. Kiitos ihanista ohjeista ja kauniista ja aistikkaista kuvista.

  4. sari kalliomäki

    Kiitos 🙂 kiva että kuvat innostavat.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.