Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Täytetyt paprikat

Uuden vuoden lupaukseni on edelleen voimassa, vähintään puoli kiloa kasviksia joka päivä. Tähän aikaan vuodesta toteuttaminen on enemmän kuin helppoa, sillä kaupassa ja torilla kiertäessä on lähinnä runsaudenpula ja valinnanvaikeus. Edullisia ihania tuoreita vihanneksia löytyy yllin kyllin, niinpä tälläkin viikolla on tullut syötyä pääasiassa kukkakaalia, parsaa, paprikaa sekä kesäkurpitsaa. Pienellä vaivalla saa herkullisia kasvisruokia ja kroppa kiittää. 

Paprikat olivat niin houkuttelevan näköisiä, että ostin ison pussillisen ja ensimmäiset viisi pääsivät täytettyinä uunin sisuksiin. Olen kokeillut kaikenlaisia täytteitä, mutta jauhelihaa ei päihitä mikään. Tähän on ujutettu vielä mukaan kesäkurpitsa, joka sopii jauhelihan kanssa mainiosti, sipulia, hiukan tomaattimurskaa, maustettua Koskenlaskijaa, fetaa ja mausteita. Ei siis mitään perin ihmeellistä, mutta niin hyvää. Juustokuorrutteeseen kannattaa raastaa kaikki juustonloput, en tiedä onko sellaisia muissa perheissä, mutta meillä niitä löytyy lähes aina. Olemme juustojen suurkuluttajia ja kannikoita löytyy joka viikko muutamia. Vielä kun raastaa hiukan parmesaania sekaan, tulee aika herkullinen yhdistelmä. 

P.S Ne paprikat voi kyllä täyttää myös niin, että ottaa vaan hatun pois ja kaivertaa ontoksi. Tämä on oikein hyvä tapa varsinkin jos täyte on kovin vetistä, niin ei valu paiston aikana pois. 

Täytetyt paprikat jauheliha-kasvistäytteellä

Ainekset

5 kpl
paprikoita
400 g
sika-nauta jauhelihaa
1 kpl
kesäkurpitsaa
1 kpl
sipulia
2 kpl
valkosipulikynsiä
100 g
fetajuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
100 g
viherpippuri koskenlaskijajuustoa
150 g
valkosipulitomaattimurskaa
1,5 tl
suolaa
0,5 tl
mustaapippuria
5 dl
juustoraastetta (osa parmesaania)
Muut ainesosat

Tee näin:

Silppua sipulit, pilko kesäkurpitsa kuutioiksi. Kuullota sipulit pannulla ja lisää kesäkurpitsa, anna pehmetä rauhassa. Paista toisella pannulla jauheliha kypsäksi, lisää sipulit ja kesäkurpitsa, tomaattimurska, mausteet, fetajuusto sekä koskenlaskja, sekoita niin kauan että koskenlaskija sulaa. Puolita paprikat ja poista siemenkota. Laita kastiketta paprikoiden puolikkaisiin. Raasta juusto ja ripottele paprikoiden päälle, paista uunissa 180 asteessa kypsäksi noin puolisen tuntia. 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.