Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Avainsana: juustokakku

Pirteyttä porkkanoista

Kummitteleeko jääkaapin vihanneslaatikossa talven jäljiltä hiukan nahistuneita porkkanoita? Älä anna niiden mutristua kokoon, vaan laita raastin vinkumaan ja tee itsellesi porkkanaherkkuja pääsiäiseksi. Hasselbackan porkkanat on todellinen kevätherkku. Porkkanat saavat makunsa voisulasta, johon on sekoitettu timjamia ja…

  • 0

Runebergin juustokakku – Tobleronea, kaurapiparia ja vadelmia

Joskus voi käydä niinkin että bloggareiden ajatuksenjuoksu on niin samansuuntaista, että kun toinen on jo julkaissut juttunsa on toisen samanlainen kakku vielä jääkaapissa. Näin kävi eilen kun Mika laittoi Runebergin juustokakun ohjeen Meillä kotona -sivustolle….

  • 0

Piparinen suklaajuustokakku

Paukuttelun määrästä voisi jo luulla uudenvuoden olleen ja menneen, niin paljon on tänä vuonna öisin paukkunut jo pitkän aikaa. Täytyy myöntää, että ihan hiukan kiukuttaa heräillä jatkuvasti pitkin yötä. Minun puolestani paukut ja ilotulitteet voitaisiin…

  • 0

Kohti joulua, luukku 16

Tästä jutusta löytyy kaikki suosikkini juustokakkujen saralla ja niitähän riittää. Jos haluat päästä tosi helpolla tee liivatteeton juustokarkkivaahtokakku tai helppo juustokakku lasissa ja koristele jouluisasti vaikka konvehdeilla tai piparinmuruilla. Kahvipöydän kuningattaren saa tekemällä hurmaavan valkoisen…

  • 0

Vaahtokarkkijuustokakku kirsikoilla

Muistattehan vielä pääsiäisenä suuren innostuksen aiheuttaneen herkullisen VAAHTOKARKKIJUUSTOKAKUN? Reseptiä käytiin katsomassa tuhannen tuhatta kertaa ja somesta löytyi ihastuttavia erivärisiä versioita kakusta. Jos et vielä pääsiäisen aikaan kakkua kokeillut, niin nyt olisi aika. Tämä juustokakku nimittäin on…

  • 0

Maailman helpoin jälkiruoka – pikajuustokakku

Kevyen kalalounaan kaveriksi tehtiin hiukan tuhdimpi jälkiruoka, joka valmistuu viidessä minuutissa: ihanan kesäinen mansikkalevite. Tätä voisi oikeastaan kutsua pikajuustokakuksi, jonka makua voi säädellä nopeasti vaihtelemalla keksilaatuja. Tähän täyteläiseen mansikkaiseen juustokakkutäytteeseen maun antaa mansikkahillo, mutta kukaan…

  • 0

Pääsiäisen juustokakku uudella twistillä, ilman liivatetouhuja vaahtokarkilla makeutettuna

Juustokakku nyt vaan on niin ihanaa ja mitä helpommin sen saa kasaan sitä parempi. Se irtopohjavuoan käyttäminen ja liivatteeen kanssa pelaaminen ei vaan aina oikein iske ja siksi olen nyt useampaan kertaan tehnyt tällaisen kekojuustokakun,…

  • 0

Toffeejuustokakku

Koskas olet viimeksi pitänyt Hellin ihan vaan itseäni -päivän? Jos et ihan hiljakkoin, niin taitaisi taas olla aika. Villasukat jalkaan ja nenän alle hyvä elokuva, jotain erinomaista herkkua ja kuplivaa juotavaa. Niin ja tietysti sellainen…

  • 5

Kolmen kerroksen juustokakku

Meidän juhannus pyörähti käyntiin eilen hyvässä seurassa mainioiden herkkujen kera. Ilmasta viis, kyllä sitä ennenkin on juhannustettu viileässä kelissä, sitäpaitsi nyt näyttää ilma kirkastuvan, joten ulos lähdetään ihan juuri. Grillitarvikkeita on viikonloppua varten hankittuna ja…

  • 1

Ystävänpäivän hempeät herkut

Mikä olisikaan parempi tapa muistaa ystävää kuin tehdä jotain herkullista itse. Kokosin teille muutamia hempeänpuoleisia ehdotuksia. Ensimmäisenä vaaleanpunainen mansikkajuustokakku. Näin talvisaikaan kun tuoreita mansikoita on hiukan hankala saada, voi toki käyttää pakastemansikoita. Sulata mansikat huoneenlämmössä…

  • 2