Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Suppispizzaa

Tässä siis arkiston aarteista poimittua ajankohtaista lohturuokaa. Yläkuvassa uuniin menossa ja alakuvassa juuri uunista tulleena. Väittäisin, että yksi herkullisimmista pizzoista, mitä olen saanut aikaiseksi. Pohjan smetana ja savuporotuorejuusto antavat hiukan erilaista makua ja parmankinkku sopii suppisten kanssa loistavasti. Kuinka ollakaan tässäkin on mausteena timjamia, johon olen tulisesti ihastunut. Timjamia kasvaa meillä takapihalla yrttilaatikossa parin neliömetrin alalla ja se on edelleen ihan käyttökelpoista, loput pakastan vielä ennen talven tuloa.

Olen viime aikoina yrittänyt kehitellä hyvää viljatonta pizzapohjaa ja nyt viimeksi tein sellaisen, jossa oli 2 dl maitoa, 2 tl leivinjauhetta, 2,5 dl Tytte tummia jauhoja, 2,5 dl maissijauhoja, 80 g sulatettua voita ja ripaus suolaa, ainekset sekaisin ja levitys pellille. Eli siis hiukan erilainen versio siitä perinteisestä hiivattomasta pizzapohjasta, jota olen vuosia käyttänyt. Aikoinaan olen ohjeen saanut tädiltäni. Tämän viljattoman version pellille levittäminen ei onnistunut aivan yhtä helposti kuin tavallisella taikinalla, mutta tulos oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Kaikki vinkit viljattoman pohjan valmistamiseen otetaan siis vastaan. 

Suppilovahveroinen pizza

Ainekset

2,5 dl
kylmää vettä
1 rkl
valkosipulista oliiviöljyä
0,25 kpl
hiivaa
7 dl
durum vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
Täyte:
70 g
tomaattipyreetä
80 g
smetanaa
60 g
savuporotuorejuustoa
10 kpl
parmankinkkua (siivuja)
1-2 kpl
punasipulia
0,5 l
suppilovahveroita
200 g
mozzarellajuustoraastetta
0.25 tl
suolaa
0,25 tl
mustaapippuria
0,5 dl
timjamia (tuoretta)
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmistetaan pizzataikina. Sekoitetaan kylmään veteen hiiva, suola sekä öljy. Lisätään vehnäjauhot pienissä erissä hyvin sekoittaen. Laitetaan taikinapallo peitettynä jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Taikinan voi tehdä valmiiksi jo vaikka edellisenä päivänä. Kaulitaan taikinasta kaksi isoa pizzapohjaa. Jos haluat ohuen pohjan, kannattaa pohja kaulita todella ohueksi. Pohjasta tulee myös tosi hyvä pannupizzamainen pohja, jos sen jäättää aavistuksen paksummaksi, nousee tosi hyvin. Paistetaan suppilovahverot pannulla niin, että kosteus haihtuu ja silputaan sipulit.  Levitetään pizzapohjille tomaattipyree ja seuraavaksi keskenään sekoitetut smetana sekä savuporotuorejuusto. Levitetään pohjille pilkottu parmankinkku, suppilovahverot, silputut punasipulit. Ripotellaan päälle pikkuriikkisen suolaa, mustaapippuria ja tuorettta timjamia. Peitetään koko komeus mozzarellajuustoraasteella. Paistetaan 220 asteessa kypsäksi. 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.