Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Suppilovahverokeitto

Olettekos jo tänä syksynä juoksennelleet sienten perässä? Nyt niitä kannattaa etsiä, jos vaan on pienikin mahdollisuus. Toisin paikoin suppiksia on tosi paljon ja toisin paikoin ei mitään. Meillä sieniä ei kovin paljoa käytetä, mutta suppikset ja kantarellit tekevät kyllä kauppansa. Viime viikolla sain tosin niin hyvää korvasienikastiketta, että sienet taitavat olla seuraava todellisen tutustumisen kohde. Siinä onkin tekemistä, sillä olen vielä niin vihreä näissä asioissa, että tarvitsen aina jonkun kaverin mukaani. Lapsena olin paljon mummun mukana sienimetsällä ja tuli opittua monta juttua, mutta itseluottamusta sekä sienituntemusta pitäisi vielä kehittää. 

Suppilovahveroista tulee erinomaista keittoa, suppiksia on ihana paistaa sipulin kera voissa leivän päälle ja suppilovahveropizza on ihan parasta. Taidankin laittaa muistin virkistämiseksi pizzaohjeen taas tänne. Tämä keitto ei ole mitään laihdutusruokaa, mutta se ei ole tarkoituskaan. Joka syksyinen vararavinnon keräys on alkanut ja keiton kuuluu olla kermainen, litkitään sitten niitä kasvisliemiversioita kevätauringon paistaessa. Mukavasti erilaista makua keittoon tulee savuporotuorejuustosta ja timjamista. 

Suppilovahverokeitto savuporotuorejuustolla

Ainekset

1 l
suppilovahveroita
2 kpl
porkkanaa
2 kpl
sipulia
2 kpl
valkosipulinkynsiä
1 l
kanalientä
1 dl
vehnäjauhoja
6 dl
kermaa
200 g
savuporotuorejuustoa
0,5 tl
chilirouhetta
4 kpl
laakerinlehteä
1 tl
sokeria
1 rkl
tuoretta timjamia
1/4 tl
mustaapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Leikataan sienet pieniksi paloiksi. Pilkotaan sipulit, raastetaan porkkanat ja silputaan valkosipulin kynnet. Kuullotetaan kasvikset voissa hyvin ja siirretään kattilaan. Paahdetaan sieniä pannulla kunnes nestettä vähän, lisätään vehnäjauhot, pyöritellään hetki pannulla ja kaadetaan seos kattilaan. Lisätään kanaliemi sekä laakerinlehdet. Sekoitetaan ja annetaan hautua puolisen tuntia välillä sekoittaen. Poistetaan laakerinlehdet, lisätään kerma, sokeri, mustapippuri, timjami ja tuorejuusto, annetaan hautua vielä kymmenisen minuuttia. 

Kommentit (1)

  1. Lady of The Mess

    Tuhdit keitot kuuluvat kyllä syksyyn – ja suppiskeitto on yksi parhaita! Rakastan sieniä – mutta joudun sappileikattuna niiden nauttimista hieman rajoittamaan. Välillä sorrun;)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.