Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Romminen suklaakakku isän iloksi

Hämärässä hyssytellen on mukava valmistaa tarjottavaa, kun ei oikein edes näe mitä on tekemässä, kynttilät vaan palamaan ja tunnelmaa taloon, siitä se lähtee. Tämä kakku on todellakin sairaan hyvä ja hienostuneesti sieltä rommin maunkin löytää, mutta missään tapauksessa se ei tässä liialti maistu. Kun suklaan kanssa yhdistää vaniljaisen täytteen ja kumoaa kakun päälle vielä suklaakuorrutteen, ei makuyhdistelmissä ole valittamista. Ja kyllä, Ukon rommipullo on taas huvennut parin desin verran, tällä kertaa voin kuitenkin olla ihan hyvällä omalla tunnolla, sillä olen itse pullon ostanutkin. Tällaista herkkua on siis hyvin suurella todennäköisyydellä tarjolla sunnuntaina, rommista suklaakakkua isälle. Ja juu, kakku on selvästi vinossa, mutta sepä ei makua haitannut.

Usein sitä tulee stressanneeksi kaikkia uusia ohjeita ja niiden onnistumisia. Tässä kakussa on muutama haastavampi kohta ja muuten on tosiaankin helppo. Eli taikinan teko on yksinkertaista, ohjeen mukaan ainekset sekaisiin. Kakkuvuoka kannattaa olla halkaisijaltaan pienehkö, jotta kakusta tulee korkea. Minulla on käytössä 15cm halkaisijaltaan oleva vuoka, jossa on korkeat reunat, reunoja voi myös korottaa kaksinkertaisella leivinpaperilla. Tärkeää on, ettei kakku loju uunissa yhtään ylimääräistä, tikulla kun koittelee ja ottaa heti pois, kun taikinaa ei enää tartu, niin tuleepi hyvä. Täytettä ei kannata laittaa kakun väliin, jos kakku on vielä lämmin, tämä on siis kärsivällisen ihmisen hommaa. Täyte siis jäähtyneen kakun väliin. Kuorrute on ehkä se rasittavin osuus tämän kakun teossa, se on vielä helppo sekoitella kattilassa, mutta jäähtymisen odottelu meinaa viedä hermot. Jos kuorrute ei ole sopivan paksua se valuu alas kakun reunoja, eikä tulos ole kovin ihastuttava. Itse hätähousuna pidin kuorrutetta pakkasessa, sillä oli olevinaan kiire, mutta tässä kohtaa voi laittaa vaikka Netflixin pyörimään hetkeksi ja antaa kuorruteen rauhassa paksuuntua jääkaapissa. Hitaasti hyvää tulee.

Romminen suklaakakku

Ainekset

200 g
voita
3 dl
sokeria
3 kpl
kananmunia
5 dl
vehnäjauhoja
1,5 dl
kaakaojauhoja
1,5 tl
ruokasoodaa
1 tl
leivinjauhetta
1,5 dl
rommia (Bacardi Oakheart)
1,5 dl
vahvaa kahvia
Suklaakuorrute
400 g
tummaa suklaata
4 dl
kermaa
150 g
voita
Vaniljatäyte
400 g
vaniljatuorejuustoa
5-6 dl
tomusokeria
130 g
voita

Tee näin:

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Mitä pienempi vuoka on halkaisijaltaan sitä korkeampi kakku. Kuvassa olevan kakun halkaisija on 15 cm. Vatkaa voi ja sokeri keskenään, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä rommi ja kahvi. Kaada vuokaan ja paista noin 45 minuuttia, vahdi ettei kakku pääse kuivumaan ja ota heti uunista, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä. Valmista täyte vatkaamalla voi ja tomusokeri keskenään, sekoita varovasti joukkoon vaniljatuorejuusto. Valmista kuorrute. Sekoita kattilassa kerma ja suklaa ja anna hiljalleen sulaa, lisää joukkoon voi pieninä paloina ja anna sulaa. Siirrä seos jääkaappiin, anna jähmettyä ja sekoita aina välillä. Leikkaa kakku 4 osaan ja levitä joka kerrokseen vaniljatäytettä, kuorruta kakku jäähtyneellä suklaalla ja koristele kermavaahdolla ja karkeilla.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.