Puutarhakuntoon kesäksi

♥ Juttu sisältää mainoslinkkejä

Puutarhakunto on ihan muutamassa viikossa kohentunut niin, ettei mene enää kauaa niin ollaan ihan huippukunnossa. Tästä kertoo se, että viikonloppuna on aamun ensimmäisten auringonsäteiden aikaan jo kädet mullassa ja illalla viimeisenä vielä pitää kierrellä ja kaarrella pitkin pihaa, kuunnella mustarastaita ja miettiä mitä tehdään huomenna. Huhtikuinen ennätyslämpö on ollut suorastaan satumaista, kuin olisi ulkomailla oleillut ja siitä on todella otettu jokainen hetki irti.

Kuntoon pääsemistä on myös voimallisesti edesauttanut muutamat hankitut puutarhavälineet, joista tässä pääsevät esille erityisen ihanuutensa vuoksi PUUTARHURIN MAJAN puodista tulleet puutarhavermeet, muista lisää jatkossa. Puutarhurin Maja on ihastuttavin puutarhaan liittyvä nettisivusto, jossa olen kevään aikana vieraillut. Minnalla on myynnissä englantilainen Burgon & Ball, joka valmistaa puutarhatyökaluja ja kuvissa näkyvä valkoinen kastelukannu on heidän mallistoaan. Kannuja löytyy myös kukka- ja lintuaiheisena ja samoihin sarjoihin kuuluu paljon muitakin tuotteita.

Minulle saapui myös Briersin kukalliset puutarhahanskat, joiden kämmenpuoli on valkoista nahkaa. Näiden tuoksu on vastustamaton, katsotaan maltanko lainkaan niitä käyttää. Sujahtavat käteen mainiosti ja nämä saavat pienen ihmisen tuntemaan itsensä todelliseksi puutarhuriksi. Pari päivää sitten juuri nauroin, kun etsin haskoja, että vasemman käden versioita löytyi kahdeksan, muttei ensimmäistäkään oikean käden hanskaa. Kertookohan se siitä, että olen oikeakätinen ja hanskat kuluvat loppuun vai olenko todella hukannut vaikka kuinka monta saman käden hanskaa. Uudet hanskat tekivät heti sellaisen vaikutuksen, että tilaan myös samanlaiset pitkävartiset, jotka suojaavat tällaista punkkikammoista paremmin pusikkotöissä. Kädet ja nilkat on paras pitää peitettynä, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Mikä parasta jatkossa juoksentelen pitkin pihaa puutarhaessun kanssa, sillä ihastuin ikihyviksi tähän ELDGardenin essuun, jota löytyy myös puoliessuna tai pitkänä puoliessuna. Vaikka kuntoa tässä tavoitellaankin, niin se tiettyjen tavaroiden perässä raahaaminen tai jatkuva etsiminen ympäri pihaa on aika rasittavaa. Essun taskuun saan sakset ja narukerän, pienet leikkurit sekä hanskat, jos se oikeakin pysyisi tallessa. Tavaroita voi vaihdella tarpeen mukaan, sillä mitään miesten työkalupakin tapaista tavaramäärää en aio kantaa mukanani. Jospa se paitakin pysyisi tällä tavoin hiukan puhtaampana, minulla kun on tapana sotkea kaikki paikat, kun jotain puuhastelen.

Jos laventeli houkuttelee, löytyi Honkkarista tosi hyvännäköisiä ja kivanhintaisia laventeleja. Niiden kanssa pitää vaan vielä olla sen verran varovainen, että kylmimpinä öinä täytyy nostaa sisälle. Olen monena kesänä laittanut näitä kukkamaihin perennojen keskelle. Kukkivat iloisesti koko kesän vähän kuivemmassakin paikassa, houkuttelevat mainiosti perhosia ja tuoksu varsinkin hiukan kosteassa iltahämyssä on huumaava. Olisin halunnut varrellisen laventelin, mutta sellaista ei osunut silmiin vielä missään, jos tiedät missä on huikkase. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, vauhdilla kesää kohti, vappu on jo ihan nurkalla.

♥ Kastelukannu, puutarhahanskat sekä essu saatu Puutarhurin Majasta bloginäkyvyyttä vastaan

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *