Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Piparminttukaakao

Punaisen värin taika on aika uskomaton, samoin kuin suklaan, siinäpä sitten jo onkin pikkujoulua. Olen totaalisesti retkahtanut piparmintun makuun sen jälkeen kun yrttipenkkiimme ilmestyi piparminttu, joka otti ja päätti levitä koko penkin mitalta. Sillä on maustettu hilloja ja erilaisia juomia, jopa jotain ruokia. Tämä vaaleanpunainen joulujuoma on tosin maustettu kaupan piparminttukarkkimurulla, jota saa helposti tehtyä kaulimen avulla leivinpaperin välissä. Kuumaan maitoon sekoitetaan sopivasti kermaa, sulatetaan joukkoon reilusti valkosuklaata, pirskautetaan pari tippaa karamelliväriä ja sekoitetaan joukkoon piparmintturouhetta. Päälle tietysti iso kasa kermavaahtoa ja lisää piparmintturouhetta. 

Piparminttukaakao

Ainekset

5 dl
maitoa
1 dl
kermaa
100 g
valkosuklaata
0,5 dl
piparmintturouhetta
0,4 tl
punaista karamelliväriä
Muut ainesosat
Koristeluun kermavaahtoa ja piparmintturouhetta.

Tee näin:

Kaadetaan maito ja kerma kattilaan. Kuumennetaan rauhallisesti ja lisätään suklaa, annetaan sulaa. Lisätään pari tippaa punaista karamelliväriä. Laitetaan lasin pohjalle piparmintturouhetta ja kaadetaan päälle kaakao, koristellaan kermavaahdolla ja piparmintturouheella.

Kommentit (2)

  1. Taru / Taikakakut

    Siis aivan huumaavan ihanan näköistä! Olen nyt pari kertaa tehnyt tummasta suklaasta itse kaakaota ja se on ollut myös vertaansa vailla vaahtokarkkeineen! Pitäisi varmaan blogissa julkaista sellainen ohje! Ja nyt mun on pakko kokeilla tätä sinun vaaleanpunaista unelmaasi! ♥

    Mä en oikeen osaa kommentoida täällä… mihin mahtoi mun eka kommentti mennä… ;D

  2. sari kalliomäki

    Kyllä ne kommentit näkyy Taru, kiva kun taas poikkesit täällä 🙂 . Kaakao on ihan parasta lohtujuomaa tähän aikaan vuodesta, meillä myös tehty sitä tummempaa versiota, joka luvallista jouluun saakka, sitten kyllä pitää hiukka keventää :D.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.