Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Pikkujoulujen parhaat lihapullat

Illanistujaisten suolainen makupala lihapulla tällä kertaa kahtena eri versiona. Oma suosikkini on ehdottomasti iso vati erimakuisia lihapullia ja niiden kanssa muutama hyvä dippi. Sopii kaiken muun mutusteltavan kanssa ja vie sen pahimman suolaisen nälän mennessään. Lihapullia pyörittelee kohtuu nopeasti, ne voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä ja laittaa sitten h-hetkenä uuniin lämpiämään. Dipit kannattaa tehdä vasta tarjoilupäivänä. 

Chiliset pullat sisältävät valkosipulista tomaattimurskaa, pekonia, fetaa ja tietysti sitä sweet chili -kastiketta ja chiliä. Jokainen mätsää chilin määrän itselleen sopivaksi. Nämä alimmaiset ovat sitten enemmän yrttisiä ja sweet chilisellä smetanalla, timjamilla sekä puolukoilla koristeltuja. Rohkea pullan pyörittäjä voi lisätä puolukoita myös lihapullataikinaan, sopivat muuten hyvin. Jotta aika kuluisi puuhastellessa mukavasti, kannattaa laittaa klassiset joululaulut soimaan, Frank Sinatra. Nyt olisi aika myös miettiä ne joululahjat valmiiksi, ei tule sitten sitä kuuluisaa joulustressiä. Täällä jo suurin osa ostettuna, näppärästi postin kautta tietenkin.

Pehmeän chiliset lihapullat

Ainekset

1200 g
sika-nauta jauhelihaa
300 g
valkosipulista tomaattimurskaa
1 kpl
sipulikeittoaineksia
5 rkl
makeaa chilikastiketta
200 g
pekonikuutioita
200 g
fetajuustoa
1 dl
persilijasilppua
1-3 tl
chilirouhetta
Kastike
240 g
smetanaa
1 dl
piimää
5 rkl
makeaa chilikastiketta
0.5-2 tl
chilirouhetta
Muut ainesosat
Koristeeksi puolukoita sekä timjaminoksia.

Tee näin:

Silputaan persilija. Yhdistetään tomaattimurska, persilija sekä mausteet, lisätään pekoni, feta ja jauheliha. Mikäli olet suolaisempien lihapullien ystävä, sekoita joukkoon myös vajaa teelusikallinen suolaa. Sekoitetaan sopivaksi taikinaksi. Pyöritellään lihapullia pellille ja paistetaan uunista riippuen 200 asteessa kypsiksi puolisen tuntia. Sekoitetaan kastikkeen ainekset ja lisätään chiliä haluttu määrä, säilytetään kylmässä. 

Jouluiset lihapullat

Ainekset

500 g
yrttimaustettua tomaattisosetta
800 g
sika-nautajauhelihaa
1,5 dl
korppujauhoja
2 kpl
kananmunaa
2-3 kpl
sipulia (silputtuna)
3 dl
persilijaa (silputtuna)
1,5 tl
suolaa
1,5 rkl
valkosipulijauhetta
2 tl
paprikajauhetta
1 tl
chilijauhetta
Täyte
120 g
smetanaa
0,5-1 dl
sweet chili kastiketta
Muut ainesosat
Koristeeksi puolukoita sekä timjaminoksia.

Tee näin:

Sekoitetaan lihapullataikinan ainekset sekaisin ja pyöritellään lihapulliksi. Painetaan lihapullat littanoiksi ja paistetaan 200 astessa kypsiksi. Sekoitetaan smetanaan sweet chili kastike ja mausteet, levitetään täyte jäähtyneiden lihapullien päälle ja koristellaan puolukoilla sekä timjamilla.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.