Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Pikapurilainen vuohenjuustokastikkeella

Jotkut jutut vaan kuuluu miehille, eikä siitä sen enempää. Yksi niistä on grillaaminen, muita en viitsi nyt tässä kaikelle kansalle luetella, ettei tule kovia jälkipuheita. Meillä Ukko ja pojat grillaavat vuorotahtiin. Tällä kertaa tehtiin pikapurilaisia, joihin tuli naudan jauhelihasta pihvit, jotka oli maustettu vaan silputulla basilikalla, mustallapippurilla sekä suolalla. Pihvien päälle cheddarjuustoa, paholaisen kastiketta sekä basilikaista vuohenjuustokastiketta. Aika herkku yhdistelmä, eikä aikaa mene valmisteluun juuri mitään. Ja koska varsinaisia burgerin kansia ei sattunut olemaan, on kantena maalaisleipää paahdettuna.

Jostain syystä vaivaa pienoinen kaukokaipuu ja mieli vetää Italiaan, jossa oltiin viime vuonna tähän aikaan. Kai se on se lämpö, jota näin kesäaikaan kaipaisi ja se tunnelma. Sitä lievittämään voi sitten tehdä kupposen espressoa ja lorauttaa hiukan grappaa joukkoon, cafe corretto. Ja kyllä, kahvia pitää juoda ainakin kolmesti päivässä ihan koko sen neljänkymmenen vuoden edestä kun on oltu ilman.

Meidän loppuunkulunut pöytä on pitänyt uusia jo ainakin kaksi kesää ja aina se vaan on jäänyt. Se alkaa olemaan kohta juuri sopivasti karu, joten antaa olla vaan. Haluaisin tilalle jonkun aika persoonallisen version ja sellaista ei vielä ole tullut vastaan. 

Basilikainen vuohenjuustokastike

Ainekset

150 g
vuohenjuustoa
2 dl
ranskankermaa
1 dl
basilikaa
1/2 kpl
limen mehua
Muut ainesosat
Mausteeksi hiukan suolaa sekä mustaapippuria.

Tee näin:

Silputaan basilika pieneksi silpuksi. Sekoitetaan täytteen ainekset keskenään. Ripotellaan joukkoon mustaapippuria sekä suolaa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.