Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Minulla on teräsmummu

Kävin tänään mustikassa mummun pakkasessa, niin noloa kun se onkin tunnustaa. Itse en mustikkaan kahvilahommien takia kerinnyt, mutta 87-vuotias mummuni on poiminut yli 70 litraa mustikoita ja niistä riitti sitten minullekin iso kylmälaukullinen, kiitos ♥. Pikku kippaan aamusella ja sitten keinuun perkaamaan ja illalla aina toinen satsi, näin on tainnut päivät mummulla kulua jo parisen viikkoa. Mummu oli sitä mieltä, että Jumala on tiennyt hänen tulevan vanhaksi, sillä mustikoita on ilmaantunut pitkin poikin pihan ympärille siinä määrin, ettei tarvitse pidemmälle lähteä. Siinä päivällä mustikoiden poimimisen välissä voikin sitten kastella kukkia, huolehtia kasvimaasta, poimia viinimarjoja ja karviaisia, tehdä ruokaa ja puuhata milloin minkäkin askareen parissa. Meitä odotti kesäkeitto uusista perunoista, kun perille saavuimme ja omenat oli kauniisti valmiiksi koriin kerättynä. Mustat viinimarjat sentään poimimme pojun kanssa itse ja nyt saadaan aikamoiset vitamiinipommit kiisselin joukkoon koko talven ajan. Täytyy sanoa, että tässä pihassa ja toiminnassa on meille nuoremmillekin oppimista. Melkoinen teräsmummu minulla.

Pienenä vietin joka kesä useita lomia mummulassa, poimin mansikoita ja viinimarjoja ja myimme niitä torilla. Kesäiset retket olivat kivoja ja niistä jäi kivat muistot, taskuraha oli aina tervetullutta ja mummun sekä pappan seurassa isolla pihamaalla oli kiva puuhastella. Minusta on uskomattoman hienoa, että mummu on voinut näin kauan asustella omassa talossa ja hoitaa pihaa sekä puutarhaa. Kateellinen olen näin omavaraisesta pihasta, jossa kasvaa niin paljon omenia, viinimarjoja, karviaisia, raparperia, perunaa, yrttejä ja kaikkea muuta tarpeellista. Oma rauha ja kaikki mitä tarvitsee ympärillä, ei paljon enempää voi toivoa. Lämpötilakin sisällä on helteistä huolimatta pysynyt kohtuullisena, joten puuhastelun välissä voi hiukan huokaista sisätiloissa.

Kommentit (10)

  1. Kaura

    Mikä hyvän mielen postaus, ja ihanat kesäiset kuvat. 🙂 Vietä mukavia kesähetkiä Mummun kanssa. <3

    • sari kalliomaki

      Kiitos Kaura, mummut on parhautta.

  2. Nimetön

    Ihana mummu ja tarina, upeat kuvat, kuten aina🤗

    • sari kalliomaki

      Kiitos. Saispa olla itekin joskus ihana mummu.

  3. Piita

    Kiitos! Sydan tayttyy mummon viisaudesta ja rakkaudesta luontoon! Olet onnekas!

    • sari kalliomaki

      Olen kyllä.

  4. Arja Metsäluoma

    Ihania kuviaa mummolasta :-). Paratiisi.

    • sari kalliomaki

      Paratiisi tosiaan.

  5. Taru / Taikakakut

    Ihan uskomaton nainen sinun mummusi on! Miten ihanaa että hän saa touhuta sitä mitä rakastaa, omassa kodissaan. Unelma elämä hänellä siellä. Ja miten paljon mustikoita hän on poiminut! Kaunis piha ja ihanan sydäntä lämmittävä postaus ❤

    • sari kalliomaki

      Sitäpä, aivan loistavassa kunnossa tuon ikäiseksi, että jaksaa touhuilla ja paljon elämänkokemusta vielä meille muille jaettavana.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.