Miljoonan dollarin pastavuoka

 

Pasta pelastaa päivän ei vaan kerran tai kaksi viikossa, vaan aikas usein. Hektistä on töissä ja kotonakin, kun pihan syyshommat menossa, pikkuista aidantekoprojektia, tänään pakastin vielä ison laatikollisen mansikoita ja jälleen kerran laatikon vadelmia, lisäksi kävimme Ukon kanssa auttelemassa vanhaa paria aidan leikkuussa. Se on sellainen jokasyksyinen perinne. Pyhästi päätän joka viikko, että nyt alkaa asiallinen arki ja selkeät ruokahommat, mutta koska menoa ja tuloa ja tekemistä on ollut niin paljon, ei tunnu arki vielä saapuneen. Sitäpaitsi joka syksy töiden aloitus vie ihan tajuttoman paljon aikaa ja energiaa, kun pitää tehdä lukkareita, suunnitella, miettiä, kirjata, avata ja vastailla. Ruoka-auto sentään kävi tuoden kunnon satsin kaikkea mikä oli loppu ja kuski oli hiukan huolissaan, että eihän ole vaan mitään moittimista, kun emme ole vähään aikaan tilanneet. No ei toki, mutta kun kesä. Kyllä se kivasti taas helpotti, kun on viikon ruuat kaapissa, eikä tarvitse pyöriskellä siellä kaupassa epätoivon partaalla. No, olen sitten fundeerannut, että ehkä tämä elokuu menee vielä kesäkuukaudesta ja ehkä sitten syyskuussa on tasainen arki menossa ja innokkaasti suunnitellaan uusia ruokajuttuja. Nyt vain jotenkin pörhälletään päivästä toiseen ja ollaan itsellemme armollisia.

Tämä miljoonan dollarin pastavuoka on suomalainen versio amerikkalaisesta serkustaan. Lohturuokaa kiireiseen päivään ja arjen hektisyyteen. Sopivan tuhti ja kermainen sekä tietysti helppo valmistaa. Mausteita varioimalla voi vaihdella mukavasti makua ja jos valkosipuli ei houkuta voi tuorejuuston vaihtaa vaikka yrttimaustettuun. Käytän muuten tässä ruuassa aina rakettispagettia, vaikka en sitä muuten juuri suosikaan, mutta tähän se passaa mainiosti. Voi sitten ihan vaan haarukoida pastaa nälkäistä suuta kohti ja vaikka lukea päivän Hesarin siinä samalla. Tämä on todellinen vatsantäyttäjä, eikä mikään hienosteluversio.

Miljoonan dollarin pastavuoka

Ainekset

500 g
spagettia
800 g
jauhelihaa
1 prk
tomaattista pastakastiketta
50 g
voita
3/4 tl
suolaa
1 rkl
mielimausteita (valkosipulirouhe, paprika, chilirouhe, oregano, basilika)
1 prk
creme fraichea (150g)
1 prk
valkosipulituorejuustoa (200g)
300 g
raejuustoa
2 pss
buffalomozzarellaa

Tee näin:

Keitetään spagetti muotoon all dente ja huuhdellaan. Paistetaan jauheliha ja lisätään joukkoon spagettikastike, sekä suolaa ja reippaasti mieluisia mausteita. Maistetaan, että on varmasti hyvin maustettu. Sekoitetaan keskenään tuorejuusto, creme fraiche ja raejuusto. Vuollaan voista lastuja, laitetaan puolet vuoan pohjalle. Lisätään voin päälle puolet spagetista. Levitetään spagetin päälle tuorejuustoseos hyvin joka kohtaan ja kaadetaan päälle loput spagetit. Loput voilastut levitetään spagetin päälle. Päällimmäiseksi kaadetaan jauhelihaseos ja koko komeus kuorrutetaan mozzarellajuustolla. Laitetaan vuoka uuniin 200 asteeseen ja annetaan kypsyä parikymmentä minuuttia.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *