Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Mansikka jälkiruoka

Ja taas mansikkaa, sillä minun kesässäni mansikat ovat se numero yksi ja sitten seuraavana mustikat. Mansikkakauden aikana syön mansikoita ihan joka päivä ja pakastankin vielä aikamoiset määrät. Tässä pieni jatkojalostus siitä mansikkavispipuurosta, joka oli niin tosi hyvää ja maistuu kylmänäkin oivalliselta. Mansikkavispipuuroa pohjalle ja mansikoita sekä kermavaahtoa päälle, nam.

Meillä ei paljon ole muuta touhuttu kuin pidetty kahvilaa. Kuinka ollakaan Ukkokin on siellä harva se ilta tiskaamassa sekä tarjoilemassa oman työnsä lisäksi. Ja vallan ihania ihmisiä käy päivittäin varsin runsaat määrät. On kyllä hienoa tehdä unelmistaan totta ja erityisesti ilahduttaa se, kuinka hienosti tämä pop up on otettu vastaan. Valokuvia ei kerkiä ottamaan, mutta yritän saada teille vielä jonkun kuvakollaasin aikaiseksi ja muutamia ohjeita tänne, joita on kyselty. Nyt tämä pieni yrittäjä nostaa jalat seinälle ja sulkee silmänsä, aamulla taas kuudelta leipomaan.

Mansikkainen vispipuuro

Ainekset

1 l
vettä
1 dl
puolukoita
3 dl
mansikkasurvosta
1,5 dl
sokeria
1 tl
vaniljasokeria
2 dl
mannasuurimoita
Muut ainesosat
Ripaus suolaa.

Tee näin:

Keitetään puolukoita vedessä kymmenisen minuuttia ja siivilöidään kuoret pois. Kuumennetaan neste kiehuvaksi ja lisätään mannaryynit ripotellen joukkoon. Lisätään sokeri ja annetaan kiehua hetken. Lisätään mansikkasurvos ja annetaan puuron kiehua hiljalleen kypsäksi. Vatkataan valmis hiukan jäähtynyt puuro kuohkeaksi. 

Kommentit (1)

  1. Tiina Garvey

    Onpa nätti jälkiruoka noissa laseissa. Kiva idea kerrostaa noin – tuota haluaa päästä lusikoimaan heti!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.