Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Lokki tuli taloon

Ja kyllä sitä on odotettukin, ihana valo. Loistavan päivän lopuksi nautin ypöyksin pieniä herkkuja sekä ostamaani azorilaista juustoa ja siitä sitten syntyikin kesäikävä. Jokasyksyinen vaiva, vaan onhan se syksykin ihan kiva ja talvikin omalla tavallaan, kevättä taas ei voita mikään. Azorilaisen juuston myötä seikkailivat ajatukset tietysti Azoreille. Kaikista mielettömän vehreistä ja kauniista paikoista huolimatta mieleeni on jäänyt kauneimpana paikkana Mosteiros, tuliperäinen merenranta, jonne laskeuduttiin korkealta harjanteelta. Ihana pieni, rauhallinen kylä, jossa ihmiset tervehtivät kaikkia vastaantulevia ja elivät ihan omassa yhteisössään. Kauniit rosoiset rannat ja monenkirjavat kivikkokasvit. Sopivasti päivettyneet kalastajat, sukeltajat ja auringonpalvojat. Mutkaton ja maistuva ruoka, hapan ananas, ihanat juustot, lihapata cozido sekä muut herkut ja tietysti passionhedelmälikööri. Sinne täysin pysähtyneeseen tunnelmaan olisin voinut jäädä pitemmäksikin aikaan. Niin ja tuo mainitsemani juusto, joka on muuten Lidlistä peräisin, on kyllä kokeilemisen arvoista. Queijo dos Acores, kypsytetty 5 kuukautta, rasvapitoisuus 34%, suhteellisen mieto, mutta herkullisen pehmeä.

 

Kommentit (4)

  1. Vierailija

    Ihana valo ja tunnelma.

  2. Vierailija

    Tyylikästä.Ihania kuvia.

  3. Anne P.

    Kahdehdin edelleen tuota ihanaa juustolautasta, ihastelin sitä jo Instagramissa ja jatkan samaan malliin täällä 🙂

  4. sari kalliomäki

    Kiitos kaunis kommenteista 🙂 Anne P. tuo juustolautanen on itse asiassa leikkuulauta, joka on paras koskaan kokeilemani, Arcos, myynnissä ainakin Chez Marius nettiputiikissa. Joskus aikaisemmin olen siitä kirjoitellutkin, voi pestä koneessa, eikä naarmutu heti pialle, ihana materiaali ja paljon eri kokoja ja värejäkin :).

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.