Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Kurpitsapizzaa

Myskikurpitsat tarttuivat mukaan kauppareissulla ja laitoin pari kappaletta palasiksi ja paahdoin uunissa. Kärsivällinen pitää tuossa leikkausvaiheessa olla, sillä kurpitsa on hiukan hankala pilkottava. Ensin pystypäin halki, koverretaan siemenet ulos ja sitten siivuiksi. Säästeliäs perheenemäntä luonnollisesti ottaa siemenet talteen ja paahtaa ne sopivaa tarkoitusta varten. Kurpitsan palaset asetellaan sopivasti pellille, pirskotetaan hiukan oliiviöljyä ja rouskutetaan päälle suolaa sekä mustaapippuria. Välillä olen laittanut myös paprikajauhetta tai chiliä riippuen hiukan käyttötarkoituksesta. Herkullisen maun saa myös vaihtamalla oliiviöljyn vaahterasiirappiin. Paloja paahdetaan uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Valmiista paloista leikataan kuoret pois ja pehmeä sisältö on valmis käytettäväksi. Paahtaminen tuo paremmin kurpitsan maun esille ja paahdettua kurpitsaa on helppo käyttää vaikkapa keitoissa.

Laitoin maustettuja kurpitsan paloja ovelan kokin jauhelihapizzaan. Puolessa välissä ruokailua joku huomasi kysyä, että mitä nämä ovat. Nälkäiset nuoret herrat eivät siis turhia nirsoile. Maku on kuitenkin kohtuullisen mieto, joten sopii sinänsä vaikka pizzaan. Ukko oli sitä mieltä, että myskikurpitsa teki pizzasta mehevämmän oloista. Tämä oli tällainen koeversio, ensi kerralla laitan kurpitsaa vielä hiukan enemmän. Pankaas tekin kokeillen.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.