Kotimme on myynnissä

Kasarihelmemme on myynnissä. Ja ei, tähän ei liity mitään dramatiikkaa eikä suuria tunteita, haikeutta tietysti. Porin kaupungista on turha etsiä yhtä kaunista ja idyllistä asuinpaikkaa mitä Reposaari. Täältä löytyy peruspalvelut kävelymatkan etäisyydellä, linja-autoyhteydet kaupunkiin on hyvät, kyläyhteisö on vireä ja toimiva ja aina tapahtuu. Saarella saa olla myös ihan omassa rauhassaan ja merenrannoilla voi käydä harrastamassa pään tyhjennystä ja rentoutumista tarpeen tullen. Harrastuksia löytyy ja moneen erilaiseen toimintaan pääsee halutessaan mukaan.

Meidän kotia on vuosien varrella paljon uudistettu ja hommaa riittää edelleen niinkuin vanhassa talossa aina. Tässä talossa on kuitenkin hyvä henki ja yhtenäiset ratkaisut. Myynti-ilmoituskin teknisine tietoineen on tulossa ihan näillä näppäimillä, kunhan valokuvaaja saa hommansa tehtyä. Ensinäyttö on jo huomenna sunnuntaina klo 13.00 Tapulikatu 8, jos jollekulle tulee halu poiketa katsomaan. Hinta on maltillinen 129 000e. Tämä on monien mahdollisuuksien talo perheen väkimäärästä riippumatta ja suojaisan rehevän pihan sekä merenrannan läheisyyden ansiosta sopii myös kesämökiksi. Vierasvenesatamaan on sata metriä ja siellä on kiva käydä aamukahvilla kesätunnelmaa aistimassa.

Kodin pohjaratkaisu on toimiva ja asuintilat väljät. Yläkerrasta löytyy viihtyisän aulan lisäksi makuutilat. Alakerran olohuone, keittiö sekä ruokailuhuone ovat yhtä avaraa tilaa viettää aikaa yhdessä. Eteisestä on käynti katoksella varustetulle terassille, joka on kesäisin täysin katseilta piilossa. Energiankäyttö pysyy erittäin maltillisena varaavan takan, leivinuunin sekä hellan ansiosta. Pihasta löytyy erillinen autotalli- ja varastorakennus. Tämä alue on rauhallinen ja tässä on tosi kivat naapurit.

Kotiamme ympäröi helppohoitoinen ja selkeä täysin suojaisa puutarhapiha, josta löytyy myös puutarhavaja kasvihuoneella sekä terassi. Tontti rajoittuu kaupungin puistoalueeseen. Omasta pihasta voi poimia niin omenat kuin luumut sekä yrtit. Isot rehevät istutusalueet ympäröivät taloa ja koko kesän ajan saa nauttia kukkien väriloistosta. Istutusalueet ovat laajoja ja helposti hoidettavia, niihin on laitettu vain laadukasta ostomultaa sekä kompostia. Kirjoittelin eilen pihassa olevia lajeja ylös ja totesin, että puutarhasta löytyy vajaa sata eri lajiketta, huolella valittuja hiukan harvinaisempiakin lehtipuita, sekä tummia, vaaleita että kirjavia pensaita ja juuri tälle alueelle sopivia perennoja. Hiukan ehkä harmittaa, että päätimme laittaa talon myyntiin juuri nyt, sillä kesäisinhän tämä piha on parhaimmillaan. Kuvat kertovat kuitenkin olennaisen.

Kommentit (2)
  1. Miten tyylikäs ja kodikas talo ja upea puutarha. En ole vastaavaan toistaiseksi Reposaaressa törmännyt. Pitäisikö palata taksisin kotikonnuille…

  2. Voi miten hurmaava kokonaisuus! Miten tällaisesta voi luopua ja miksi? Em tietty retorinen kysymys, jokaisen oma asia 🙂 Hinta ei ainakaan päätä huimaa… Kuinkahan iso tontti on, ainakin ihanasti kasvillisuutta ja rehevyyttä. Onnea myyntiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *