Kohti joulua, luukku 18

Ihan uskomatonta miten paljon lumi voi vaikuttaa joulufiilikseen. Eilen tallustelin tuolla Reposaaren idyllisessä keskustassa vanhojen puutalojen keskellä ja katselin kauniisti valaistuja ikkunoita ja lumisia puutarhoja. Mielessä soi muutama vanha joululaulu ja kotiin tullessa iski pieni siivousvimma ja lusikkalaatikot sekä muutama keittiön kaappi tuli vielä siivottua, sillä olivat jääneet kesken. Tänään suunnittelen joulun ajan kauppalistan ja laitan lantut kiehumaan. Jostain syystä lanttulaatikon teko on tänä vuonna jäänyt näin myöhäiselle. Koulussa leivotaan pipareita kummiluokan kanssa ja siivotaan kaappeja, syksyn uurastaminen on onneksi ohi ja pieni huilitauko tekee kaikille oikein hyvää. Keräsin tähän vielä herkullisia jouluiseen kahvipöytään sopivia tarjottavia. Tuohon Charlotte Russe -kakkuun voi käyttää mitä tahansa lempisuklaata, ei tarvitse olla Da Capoa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *