Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Kinkun sulatus ennen joulua ja joulun jälkeen

Ennen joulua kinkun sulatus sujuu varsin vaivattomasti, ei muutakun paketti pakkasesta, sisälämpötilan tsekkaaminen tarkkaan ja kun ollaan noin kympissä uuniin, no problem. Olennaista on ehkä se, että jos on painavampi kinkku kysessä, kannattaa sulamiseen varata aikaa useampi päivä.

Kinkun sulattaminen joulun jälkeen on ehkä hiukan vaivalloisempi homma, mutta hyvillä ohjeilla sekin sujuu, aikaa tosin menee hiukan enemmän kuin ennen joulua varsinkin jos siinä kinkun ohessa on tullut vedeltyä muitakin herkkuja. Seuraavilla ohjeilla pärjäät kuitenkin hienosti ja saat tulosta aikaiseksi. Nämä sinulle vieläpä ihan ilmaiseksi, et tarvitse mitään maksullisia valmennuksia. Testattu ja toimivat.

  1. ASETA SELKEÄ TAVOITE. Kohtuullisen helpolla päästään, jos kysessä on vitonen. Kymppi on jo selkeästi haastavampi ja viidentoista tai kahdenkympin takia pitää tehdä hiukan pitkäkestoisempia sulatussuunnitelmia. Siinä on tullut kerättyä kyllä jo useamman joulun kinkut. Siksi onkin tärkeää hoitaa tämä sulattelu tasaisesti joka vuosi.
  2. MIETI KEINOT MITEN SAAVUTAT TAVOITTEEN. Tässä kohtaa kannattaa unohtaa tyystin erilaiset hittidieetit, OMADit ja muut ketogeeniset. Parhaan sulatustuloksen saa yksinkertaisesti vähentämällä sokerin, rasvan ja alkoholin määrää. Mieti mitkä herkut ovat pois ruokavaliosta niin kauan, että saavutat tavoitteesi, pysy päätöksessäsi. Jos olet herkuttelija, pitää pois jääviä herkkuja luonnollisesti olla reippaasti.
  3. KEHITÄ ITSELLESI TOIMINTAA. Kuka tahansa tulee hulluksi ja kiukkuiseksi miettiessään koko ajan ruokaa ja lähinnä sitä mitä ei saa syödä, puhumattakaan jos samalla lisää pakkoliikuntaa ja mielessä ei ole kuin liikkumisen pakko ja sulattelu. Harrasta mielekkäästi mitä tahansa, liikunta on toki hyvästä, mutta harrastusten ei ole pakko olla liikuntaa, vaan asioita joista nautit.
  4. HYLKÄÄ VAAKA. Punnitukseen on lupa vain kerran kuussa. Varsinkin naisilla paino vaihtelee kuukauden aikana roisisti ja jatkuvasta vaakomisesta seuraa verratonta mielipahaa ja stressiä. Kaikkinainen stressi estää sulattelun ja siksi onkin tärkeää luottaa siihen, että kun pysyt tavoitteessa, tuloksia syntyy kyllä.
  5. SYÖ VAIN KUN OLET NÄLKÄINEN. Kroppa kyllä kertoo koska ruokaa tarvitaan, anna tulla kunnon nälkä ja tankkaa vasta sitten, jatkuva napostelu estää sulattelun. Älä myöskään syö itseäsi ähkyyn, vaan jätä viimeiset palaset syömättä.
  6. ÄLÄ LASKE KALOREITA. Kaloreiden laskeminen on stressaavaa, aikaa vievää ja lopulta vie innon koko sulatukselta. Kun noudatat kohtaa 5, et tarvitse kaloreiden laskua. Parissa viikossa tulet huomaamaan kuinka hienosti kroppasi hoitaa tämän homman, luota siihen.
  7. MUISTA JUODA. Ja tämä siis tarkoittaa nimenomaan sitä vettä. Tuoremehut, virvoitusjuomat ja alkoholi eivät ole parasta nautiskeltavaa. Osta itsellesi kunnon vesipullo, jossa vesi säilyy raikkaana. Omasta kokemuksesta voin suositella Sigg-tuotteita. Kulje pullo kainalossa joka paikkaan, tyhjää se ja täytä useamman kerran päivässä, se edistää sulamista.
  8. SUUNNITTELE VIIKON RUOKALISTA JA KÄY KAUPASSA VAIN KERRAN VIIKOSSA. Äläkä silloinkaan nälkäisenä. Tällä konstilla jää ostamatta ylimääräiset herkut ja mieliteot. Lisäksi kun mietit ennen kauppaan menoa tarkkaan mitä ostat, pystyt ujuttamaan listaan myös enemmän terveellisempiä vaihtoehtoja. Kukaan ei jaksa työpäivän jälkeen pohtia päivän ruokia tai terveellisyyttä ja tulee ostettua ennemminkin niitä ”ihan hiukan vaan palkitsen itseäni” -tuotteita. Siksi suunnitelmallisuus on avainsana kauppaostoksille.
  9. NAUTI SYÖMÄSTÄSI RUUASTA. Kukaan ei ole kieltänyt sinua valmistamasta herkkuruokiasi tai syömään hyvin. Ruoka on olennainen osa elämää ja siksi siitä pitää nauttia. Vältä pikatankkauksia keittiötason äärellä, äläkä syö autossa tai kävellessä, vaan keskity ruokailuun, pureskele hyvin, nauti ja tee ruokailusta miellyttävä tapahtuma.
  10. OLE TYYTYVÄINEN OMAAN ITSEESI JA SAAVUTUKSIISI. Me emme ole samankokoisia, emme samanmuotoisia, emmekä edes samannäköisiä, älä siis vertaile itseäsi muihin. Kun olet luonut itsellesi sulatustavoitteen ja pysynyt siinä ja kun tuloksia alkaa syntyä ja sulatus on päässyt hyvään vauhtiin ole ylpeä itsestäsi, rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet ja huomaa kuinka pienikin sulaminen vaikuttaa tosi kokonaisvaltaisesti elämääsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *