Kesän viimeinen

Ruusu nimittäin ja niin kovasti hän yrittää kertoa ja muistuttaa, että tulee vielä uusia kesiä sekä uusia ruusuja. Joka vuosi on ihan yhtä haikeaa heittää hyvästejä kesäkaudelle, sitä kun odottaa niin kovin, rakastan lämpöä ja aurinkoa, pihaa sekä terassia, kesätuulia, samettisia öitä ja veden liplatusta sekä sitä eloista meininkiä. Eikä siihen yhtään auta se, että joku kertoo kuinka ihana syksykin on, onhan se kaunis, mutta aina vaan pimeämpää ja kosteampaa. Tätä kesäkaipuuta ei myöskään yhtään auta se, että syksy on aina kaikista raskain kausi terveyden puolesta. Jos lauseet eivät kuulu suosikkeihini, mutta jos olisin rikas, en asustelisi syyskautta Suomessa, vaan jatkaisin kuivaa ja aurinkoista kautta jossain muualla.

Syksy on tullut ihan huolella, viime yön satoi välillä ihan kaatamalla ja ilma on nihkeä, viileä ja hämärä. Olen keräillyt viimeiset sisäkukkaset talteen, tarkastanut ötököiden varalta, kaadellut jo heti aamusta kirkasta kuppiin, en itselleni vaan villakilpikirvojen hävittämiseen, etsinyt viherkasveille paikkoja ja siirrellyt yhä uudelleen ja uudelleen, jotta kaikki saisivat tarvitsevansa määrän valoa. Puutarhan syystyöt olen yrittänyt tehdä ennenkuin kosteat ilmat ja homeet valtaavat pihan kokonaan, sillä silloin on parasta istua sisällä. Haikeaa on laittaa terassitavarat kasaan odottelemaan kevättä. Minua odottaa sisäkauden alkaessa valokuvaprojekti, joka etenee käsittämättömän hitaasti, tätä menoa kansioitan niitä vielä eläkkeelläkin. Eipä se hitaus toisaalta ole mikään ihme, sillä niitä on tuhansia. Reviiri on siis pienenemään päin ja siihen pitää alistua, sitten kun on tarpeeksi kylmä ja pimeä, se tuntuu ihan kodikkaaltakin, mutta tämä siirtymävaihe on pikemmin ahdistava.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *