Kesäiset kanapatongit

Näillä hellekeleillä ei juuri tee mieli mitään tukevia ruoka-annoksia, mutta sen sijaan pikkusuolaisen nälkä on ankara. Eilen oltiin Merry Monkissa syömässä saarikierroksen lomassa, tosin ensin piti vaan hörpätä jotain, mutta kun ruokia tarjoiltiin pöytiin ja tuoksu oli vastustamaton, piti ottaa meillekin omat annokset haukiburgeria ja maalaisranskalaisia. Ihana kesätunnelma ja kiva seurailla ohi purjehtivia veneitä. Ihmiset ovat nyt liikkeellä rennolla kesäfiiliksellä, aurinko hellii mieltä ja ihoa ja minuuttiakaan ei haluaisi olla sisätiloissa. Niinpä tutuksi ovat tulleet taas viime päivinä kioskin edusta, paikalliset laiturit, Siikarannan kahvio ja ranta sekä Lontoon kalliot. Jopa Kirkkokadun käveleminen kesähelteellä tuntuu ihan erilaiselta ja on suorastaan luksusta, ei tarvita mitään ulkomaan reissuja nyt tähän kohtaan.

Kotona voi suolaisen nälkää taltuttaa täytetyillä patongeilla, joissa tällä kertaa oli täytteenä kanaa ja pekonia, ihana yhdistelmä ja kun sen vielä pehmeyttää valkosipulituorejuustolla ja maustaa limellä, fetalla ja basilikalla, on tulos melkoisen hyvä. Näitä voi rouskutella myös jäähtyneenä joten ovat sopivaa evästavaraa picnicille.

Täytetyt kanapatongit

Ainekset

1 kpl
patonkia
400 g
kanafilettä
140 g
pekonia
200 g
valkosipulitorejuustoa
0,5 dl
basilikaa silputtuna
0,5 kpl
limen mehua
0,5 tl
suolaa
0,5 tl
mustaa pippuria
100 g
paprikafetaa
2 dl
juustoraastetta

Tee näin:

Jaa patonki neljään osaa ja leikkaa kannet melkein irti. Paista kana ja pekoni, jäähdytä hieman ja lisää joukkoon tuorejuuso sekä mausteet, tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Jaa seos patonkien väliin, lisää vielä feta ja ripottele päälle juustoraaste. Paita uunissa 180 asteessa vain sen verran että pinta tulee hiukan rapsakaksi ja juusto sulaa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *