Kesäisen vehreä Helsinki on kaunis

Kuulutko niihin, jotka yrittävät saada loman toimimaan mahdollisimman edullisesti vai kenties niihin, jotka reissaavat isoilla rahoilla vähintään Välimerelle lämpöön ja reissuja maksellaan sitten jälkikäteen otsa hiessä vai säästätkö kenties etukäteen kesän reissuista haaveillen? Me ihmiset olemme hiukan hassuja sen suhteen, että aina niin paljon pitää saada ja kuvitellaan, että mikään vähempi ei tunnu miltään. Kotimaan matkailu on aivan aliarvostettua ja hinnalla millä hyvänsä pitää saada hiukan luksusta, vaikka sitten joutuisi makselemaan lomamatkojaan lopun syksyä. Monesti kuitenkin vähemmän voi olla enemmän.

Täytyy myöntää, että tämä oma omituinen tämänvuotinen ilmastolakkoni lentämisen suhteen on ollut hiukan koetuksella, kun äkkilähtö olisi tuntunut hyvältä vaihtoeholta tämän hyisen heinäkuun keskellä. Lakkoni kuitenkin pitää ja sen sijaan hyppäsin hop on – hop off tyylisesti Ukon järjestämälle Helsingin reissulle ja olin niin tyytyväinen. Tuli todistettua täydellisesti se, että jos et osaa nauttia pienistä asioista, et osaa isoistakaan ja hyvä seura kompensoi täysin kehnommankin kelin. Sitäpaitsi saimme nauttia pääosin aurinkoisesta kelistä kävellessämme kolmessa päivässä 50000 askelta.

Tuli tehtyä todella kiva reissu varsin pienellä budjetilla ja se jos mikä tuntui mainiolta. Arvostan suuresti sitä, että on olemassa paljon paikkoja ja asioita, joiden ihastelu on kaikille mahdollista. Olen käynyt Helsingissä lukemattomia kertoja, mutta tällä reissulla tuli ihan täysin erilainen kuva koko paikasta, sillä poistuimme mukavuusalueelta ja kahlasimme läpi kaikkia niitä paikkoja, joissa ei oltu ennen oltu, kävellen tietysti. Majoitus oli Eerikinkadulla modernissa pienessä kattohuoneistossa bookingista varattuna ja hinta huokea, tosin vielä edullisemminkin olisi päässyt, mutta tästä asunnosta löytyi sauna. Oma asunto mahdollisti aamupalojen laittamisen itse, sai siis juuri sitä mitä halusi. Kauppa oli ihan kulman takana. Ikkunoista sai ihailla maisemia Helsingin vanhojen talojen kattojen yli ja kuunnella sateen ropinaa peltikattoihin.

Sitä ajanvietettä olikin sitten ympäri Helsinkiä, sillä kaunista katseltavaa löytyy hurjan paljon ihan ilmaiseksi, kannattaa tsekata Ullanlinna, Tähtitorninmäki, suurlähetystöt ja alleet, Kaisaniemen ranta, Töölönlahti, Oodi, Suomenlinna, Kauppatori, kaikki ihanat vehreät puistoalueet, kasvitieteellinen, Senaatintori ja kaikki ihastuttavat japanilaiset turistit, tuomiokirkko, vanha kauppahalli, torikirppikset, Sibelius-monumentti ja Löyly. Siinä ainakin jotain pitkältä listaltamme. Ihan huippupaikkoja ja niin ihanan vehreän vihreää tähän aikaan vuodesta. Tähän kun yhdistettiin kahvila- ja jätskinautinnot, niin oli hymy herkässä. Erityisen mieltä lämmittävää oli se, miten paljon on panostettu viheralueisiin ja kukkaistutuksiin, täysi kymppi tästäkin viihdykkeestä, pelkästään kukkaloistoa olisi voinut ihastella useamman päivän ajan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *