Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Kasvikset on katettuna, 10 herkullista kasvisruokaa

Ei, nämä eivät ole mitään laihdutusruokaa, mutta kasvisruokien parhaimmistoa sen sijaan kyllä. Mukavia lisukkeita arkiruuan kylkeen ja mainio tapa saada perusruokaan lisää makua. Meillä tehdään usein arkiruokaa iso satsi useammaksi päiväksi ja toisena tai kolmantena päivänä lisätään kylkeen kasvislisukkeita, niin saadaan ihan uusia makuyhdistelmiä ja maistuu paremmin.

Mikäli kasvisruuat aiheuttavat venkoilua ruokapöydässä, ovat juuri tällaiset lisukkeet mainio tapa totutella ja päästä kasvisuokiin kiinni.  Pieni määrä ja pari maistoa kerralla ja seuraavalla kerralla ehkä hiukan enemmän. Tärkeää on myös muistaa, että maustaa kasvisruuan hyvin, jolloin ne maistuvat paremmalta. Mauttomat mössöt eivät ole mistään kotoisin. Kannattaa myös rahdata ne muksut välillä mukaan kauppareissulle ja laittaa itse valitsemaan omat suosikkikasviksensa, niin maistuukin ihan eri tavalla. Meillä oli aikoinaan tapana piilotella kasviksia eri ruokiin ja kyllä sitä tulosta vaan on pikkuhiljaa syntynyt, pojat syövät mukisematta mitä tahansa.

Muistan aina tästä ituhippeilystä keskustelun meidän keittiössä, jota yksi poika pienenä korvat höröllä kuunteli. Käytimme Ukon kanssa useampaan kertaan ituhippi sanaa, joka oli pojalle vielä vierasta sanastoa ja hän totesikin tyynen rauhallisesti: Kyllä mää tiedän, että meillä ei saa kiroilla, mutta voitte laittaa sen v-kirjaimen siihen ituhippi sanan eteen, tajusin kyllä. Siinä sitten hymyssä suin selvitimme mitä ituhippi oikein tarkoittaa.

Muistathan, että mikäli perunaruuat kiinnostavat, löytyvät parhaat ohjeet joulukuun luukusta 21.

  1.  PAAHDETTU KUKKAKAALIKEITTO CHEDDARILLA
  2.  RATATOUILLE
  3.  HASSELBACKAN PORKKANAT
  4.  PUNAJUURINEN MOZZARELLASALAATTI
  5.  PAAHDETTU JOGURTTIKUORRUTTEINEN KUKKAKAALI
  6.  BALSAMICOSIPULIT
  7.  SUPPILOVAHVEROLASAGNE
  8.  PAAHDETTU KUKKAKAALISALAATTI
  9.  TÄYTETYT PORTOBELLOT
  10.  COLESLAW

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.