Blogit
Tyrniä ja tyrskyjä

Kantarellia

Kantarellien metsästyskausi on paraimmillaan. Jos tuntuu että metsät ovat liian kaukana, löytyy sieniä yllättävän hyvin myös kauppojen vihanneshyllyiltä. Täytyy myöntää, että en ole mikään sienivirtuoosi ja käytössä on vain muutamia tuttuja ja turvallisia lajeja. Kantarelli on osoittautunut varsin kiitolliseksi raaka-aineeksi ja siitä saa helposti erilaisia piirakoita ja pizzaa.

Kantarelli on maultaan niin hienostunut ja ihana, ettei se paljon tarvitse kaverikseen, sipuli mielestäni sopii erinomaisesti, eikä kuitenkaan peitä kokonaan sienen omaa makua. Lämpimät luumutomaatitkin ovat maukkaita ja sopivat sienien kanssa hyvin. Voissa paistettuna ovat ihan parhaimmillaan. Mihinkäs ne kaikki yhdessä sen paremmin sopivat kuin lämpimän ja rapean maalaisleivän päälle.  Varsin vaivatonta ja silti erinomaisen hyvää.

Kantarellibruchetta

Ainekset

6 kpl
maalaisleipäviipaletta
50 g
voita
300 g
kantarelleja
1 kpl
sipuli
15 kpl
kirsikkaluumutomaatteja
1 tl
valkosipulirouhetta
1/4 tl
mustaapippuria
1/4 tl
suolaa
3 kpl
sipulinvarsia
Muut ainesosat

Tee näin:

Silputaan sipuli sekä sipulinvarret ja puolitetaan tomaatit. Paistetaan sipulisilppua hetki öljyn ja voin seoksessa. Lisätään sienet ja kypsennetään rauhassa käännellen muutaman minuutin ajan. Lopuksi lisätään tomaatit, sipulinvarsisilppu sekä mausteet ja käännellään sen aikaa, että tomaatit kuumenevat. Joukkoon voi halutessaan lisäillä yrttejä: oreganoa, basilikaa tai salviaa. Paahdetaan maalaislimpun viipaleet ja voidellaan voilla, lisätään kantarelliseosta ja nautitaan lämpimänä. 

Kommentit (2)

  1. Tiina Garvey

    I-h-a-n-a-a! Ja ihan samaa mieltä, kanttarellit eivät kaipaa kaveriksi paljon muuta – mielettömän hyviä vaikka pelkästään paistettuna rapsakan leivän kanssa. Kauniit syyskesän leivät!

  2. Pipsa A

    Ihania kuvia, Sari! Minulla ei ole vielä käynyt kantarellien kanssa onni metsässä, pitänee siis tyytyä kaupassa ostettuihin jos aikoo niillä tänä syksynä herkutella… Mutta voissa paistetut kantarellit ovat kyllä niin ihania!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.