Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Kahden kaalin juustoinen gratiini

Jos pitäisi valita yksi kesäruoka ylitse muiden olisi se ehdottomasti runsaalla juustokerroksella kuorrutettu kaaligratiini kukkakaalista sekä parsakaalista ja tuoreesta tietenkin. Perinteiseen gratiiniinhan tehdään se maitokastike, mutta olen kokenut sen tarpeettomaksi, sillä kermalla ja tuhdilla juustokerroksella päästään samaan paljon nopeammin ja lisäksi vehnäjauholla suurustettu kastike ei minulle sovi. Kukkakaalit ovat aluksi aika pikkuisia, joten laita niitä gratiinin kaksi, vaikka ohjeessa lukeekin yksi kukkakaali. Kuorrutteeseen tulee paras maku Emmental-juustoraasteesta ja jotta kuorrute olisi tarpeeksi tuhti, olen lisännyt vielä kermajuustoraastettakin. Tähän voi myös hyvin raastella muutkin juustonkannikat kaapista ja myös homejuustonokareet sopivat loistavasti. Kerman sekaan sekoitellaan mausteet ja sopiva maku tulee sweet chili -kastikkeesta sekä pippurisekoituksesta. Tämä kuuluu siihen samaan ruokakategoriaan uusien perunoiden kanssa, että voi ihan kylmänäkin napostella suoraan jääkaapista. Lämmitettynä toki maut vaan voimistuvat, joten kerralla kannattaa tehdä reilu annos.

Juustoinen kaaligratiini

Ainekset

1 kpl
kukkakaalia
1 kpl
parsakaalia
4 dl
kermaa
0,5-1 tl
suolaa
0,5 tl
pippurisekoitusta
0,5 tl
valkosipulijauhetta
3 rkl
sweet chili -kastiketta
3 dl
Emmental-juustoraastetta
3 dl
kermajuustoraastetta
1 dl
parmesaania

Tee näin:

Pilko kaalit pieniksi nupuiksi ja laita laakeaan vuokaan. Sekoita kerman joukkoon mausteet ja kaada kukkakaalien päälle. Raasta juustot ja ripottele kukkakaalien päälle, paista 180 asteessa kypsäksi uunista riippuen vajaan tunnin verran. (Raasta tähän kaikki juustonloput kaapista ja myös homejuusto sopii murusteltuna sekaan.)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.