Tyrniä ja tyrskyjä
Tyrniä ja tyrskyjä

Joulukuu 15: Strandis, Tammisaari

Meillä joulukuun teemaan joka vuosi kuuluu nautiskelu, lähes koko vuoden kestänyt tiukempi linja vaihtuu vallattomaan herkutteluun ja missä sitä paremmin voisi harrastaa kuin mukavissa ravintoloissa. Bloggariporukan kanssa viihdyimme Tammisaaressa Strandis-ravintolassa ja meitä hemmoteltiin oikein olan takaa. Allergiatkin huomioitiin täydellisesti. Ravintolan tarjoiluissa näkyy paikallisuus ja ruoka on sopivan suoraviivaista ja simppeliä, mutta hienostunutta ja niin herkullista. Liharuokien raaka-aineet tulevat Björkensin tilalta ja laatu tietysti maistuu. Lisäksi paikallisuus näkyy voimakkaasti Strandiksen listalla,  maistapa vaikka Strandiksen omaa lohipizzaa. Suosittelen.

Iltaa jatkettiin vielä Helsingissä Manhattanilla, joka on myös poikkeamisen arvoinen. Oikein maalaiset kaupungissa, kun en ollut saanut aikaiseksi pöytävarausta mihinkään ja näin joulukuussa kaikki paikat ihmisiä täynnä. Hitunen hyvä tuuria mukana ja pikkuisen kärsivällisyyttäkin baaritiskillä paikkaa odotellessa ja tulihan se vihdoin. Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi, vaikka paikka ääriään myöten täynnä, lisäksi hinta-laatusuhde kohdallaan. Kun kotona laittaa jatkuvalla syötöllä ruokaa, ovat tällaiset hemmotteluhetket helmiä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.