Ihanaa ensimmäistä adventtia

 

Siitä se lähtee joulun odotus ja sen mukana tietää pääsevänsä kohta kevään puolelle. Joulukuu on juhlakuu ja pikkujoulujen kulta-aikaa, perjantaina oli ensimmäiset ja taitaa olla pikkuisia jouluja melkein jouluaattoon saakka. Ystäväni sai pikkujoululahjaksi L-kirjaimella kymmenen kiloa lanttuja ja lahjoitti ne minulle, joten tiedossa on pian iso kasa lanttulaatikkoa ja anopin perinteisellä parhaalla ohjeella väsättynä tietenkin. Pikkujoulujen välissä voi keräillä kasaan joululahjat, jotka onneksi jo ovat aika hyvässä mallissa ja tietysti väsätä herkkuja yhteen jos toiseenkin paikkaan. Täällä käy tuuli, eikä mikään ihan pikkuinen, vaan sellainen nurkissa natiseva. Juuri sopiva ilma leipomiseen ja sisäilyyn. Tulossa puolukkamuffinsseja valkosuklaalla höystettynä ja ehkä hiukan kinuskikuorrutetta. Koittakaapa tekin, ei hullumpaa.

 

 

Puolukkamuffinssit kinuskikuorrutteella

Ainekset

2 kpl
kananmunaa
2 dl
sokeria
5 dl
vehnäjauhoja
2 tl
leivinjauhetta
0,25 tl
suolaa
2 tl
vaniljasokeria
2 dl
kermaa
3 rkl
oliiviöljyä
100 g
valkosuklaata (rouhittuna)
2 dl
puolukoita
Kuorrutus
250 g
mascarponejuustoa
0,5-1 dl
kinuskikastiketta
Muut ainesosat

Tee näin:

Vaahdotetaan kananmunat ja sokeri. Lisätään vuorotellen kuivat aineet, öljy sekä kerma. Lopuksi lisätään puuharukalla sekoittaen suklaarouhe ja puolukat. Jaetaan taikina muffinssivuokiin muffinssipellille ja paistetaan 200 asteessa 15-20 minuuttia. Sekoitetaan mascarponen joukkoon valmista kinuskikastiketta tai sulatetaan pienessä kermamäärässä kinuskikaramelleja ja sekoitetaan jäähtynyt seos mascarponen joukkoon. 

Kommentit (2)
  1. Satu, hyvää ruokaa
    5.12.2016, 16:25

    Herkullisen näköiset muffinssit ja todella ihana tuo kranssi!

  2. sari kalliomäki
    6.12.2016, 08:41

    Kiitos Satu <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *